ISKIKÖ KAAMOSVÄSYMYS?

Voi marraskuu minkä teit! Viime vuonna säästyin pahemmalta kaamosväsymykseltä. Tällä kertaa en ollut yhtä onnekas. Viimeiset viikot ovat menneet vähän kuin jossain unessa. Energiatasot heittelee, salille lähteminen on ollut turhan vaikeaa liian usein eikä ruokavaliossakaan ole kehumista.

Pahimmillaan väsyttää pirusti, vaikka olisi nukkunut 11 tunnin yöunet. Herätyskellon torkuttaminen on tullut tutuksi, vaikka en ole aiemmin ymmärtänyt moista touhua. Inhimilliseen aikaan heräämistä vaikeuttaa se, ettei koulua ole juuri lainkaan tai ainakaan aikaisia aamuja. Päiväunet myös maistuvat lämpimän viltin alla pimeyden laskeutuessa. Tämä ei varmastikkaan edesauta unen saantia iltaisin..

Kun energiat ovat vähissä, tulee tehtyä muillakin elämän alueilla huonoja päätöksiä. Olemattomat kouluhommat siirtyvät päivästä toiseen, kun telkkarin katsominen houkuttelee enemmän. Myös kuntosalille lähtemisen kanssa on välillä sellaista kamppailua, että huh.. Etenkin, jos salin jättää iltaan. Pahin virhe.

Monipuolisen ja terveellisen ruoan kanssa on välillä mennyt hyvin, välillä vähän kehnommin. Paheeni on ollut kaappien nurkista herkkujen napsiminen, joten helpottaa kummasti, kun sinne ei osta mitään. :D Viikonlopun jälkeen ei saa jäädä jämiä karkkipussista, sillä ne häviävät sieltä takuuvarmasti ennen seuraavaa perjantaita. Nimimerkillä syönyt ainakin viimeisen kuukauden ajan Niklaksen karkkipussin tyhjäksi.

Paras aloittaa siis sillä, ettei nuku yli 10 tunnin yöunia. Herätyskellon on myös soitava viimeistään 9.30 ja torkuttamisen mahdollisuus unohdettava kokonaan. Auttaisikohan, jos nukkuisi sälekaihtimet auki? Pakko kokeilla ensi yönä! Harkitsin vakavasti myös kirkasvalolampun ostamista, mutta pitää vielä miettiä. Jämäpussit viikonlopulta on ehdoton nono, ja salin ajoittaminen aamuun/päivään on ihan must! Kyllä se tästä, ja onneksi kyseessä on vain ohi menevä vaihe.

Helpottaa myös kummasti se, että reilu 3 viikon kuluttua päästään täydentämään meidän D-vitamiinivarastot toiselle puolelle maapalloa! :D

Onko siellä ketään, kuka kärsisi myös tästä ankeasta pimeydestä?