JÄLKIRUOKA JOULUPÖYTÄÄN: GRANAATTIOMENAPANNACOTTA

Joulun yksi kohokohdista on ehdottomasti syöminen. Meidän perheessämme joulupöytään kuuluu perinteisiä jouluruokia aina laatikoista graaviloheen. Koska viime vuonna vietimme joulua Meksikossa, niin tänä vuonna joulun fiilistely on ihan uusilla leveleillä :D Pahoittelinkin jo Instagramin puolella tätä jatkuvaa jouluhöpötystä heh..

Olen jo alkanut pohtimaan, mitä hyvää voisin loihtia jälkiruoaksi jouluna. Tässä olisi yksi helppo ja mukavan jouluinen vaihtoehto perinteisille kakuille - granaattiomenapannacotta. Alla olevasta ohjeesta tulee 4 pientä annosta.

GRANAATTIOMENAPANNACOTTA

4 annosta

  • 2 dl kuohukermaa
  • 3 dl kreikkalaista jogurttia
  • 3 liivatelehteä
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 granaattiomena
  • pipareita
  1. Laita liivatelehdet kylmään veteen 5 minuutiksi.
  2. Kiehauta sillä aikaa kerma kattilassa.
  3. Ota kattila pois kuumalta liedeltä ja lisää sokerit. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja sekoita joukkoon.
  4. Anna seoksen hieman jäähtyä ja lisää siihen jogurtti.
  5. Annostele pannacotat valmiiksi annosmaljoihin. Peitä kulhot elmukelmulla ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään muutamaksi tunniksi.
  6. Koristele annokset granaattiomenan siemenillä ja murustele piparia päälle.

Kertokaa ihmeessä, mikäli teillä on vinkkejä joulun jälkiruokapöytään :)