LEIVITETTY BROILERISALAATTI JA ITSE TEHTYJÄ KRUTONKEJA

Heipsan! Koko loppuvuosi on ollut aikamoista hulinaa, joten välillä vapaa-aika on ollut aika vähissä. Silloin on yleensä tingitty joko kodin siisteydestä tai ruoanlaitosta. Salaatit ovat kuitenkin ympäri vuoden herkullisia ja helppoja lounasvaihtoehtoja. Niiden hienous lienee siinä, että salaatti valmistuu nopeasti ja niihin voi laittaa melkein mitä tahansa.  Variaatioita löytyy siis loputtomasti, joten kyllästymisvaaraa tuskin on.

Perinteinen jäävuori-tomaatti-kurkku-salaatti menee oikei hyvin lisukkeena lämpimän ruoan kanssa, mutta kokonaista lämmintä ruokaa se ei riitä yksinään korvaamaan. Kun sekaan heittää myös jotain lihaa, kalaa tai kanaa, ehkä hedelmiä, siemeniä tai vaikka leipää, tulee salaatista heti täyttävämpi. Itse tehdyt krutongit tuovat kivaa pientä tvistiä makunsa ja koostumuksensa puolesta. Parasta on se, että krutonkeihin sopii yhtä hyvin vaalea kuin tummakin leipä. :)

LEIVITETTY BROILERISALAATTI JA ITSE TEHTYJÄ KRUTONKEJA

LEIVITETTY BROILERI

noin 350 g maustamatonta broilerin fileeleikettä

1 kananmuna

noin 0,5 dl korppujauhoja

noin 0,5 dl vehnäjauhoja

2,5-3 tl mausteita oman maun mukaan (esim. suolaa, currya ja paprikajauhetta)

Riko kananmunan rakenne kulhossa. Lisää toiseen astiaan korppu- ja vehnäjauhot sekä mausteet. Pyöritä broilerin fileeleikkeet ensin kanamunassa ja sen jälkeen jauho- ja mausteseoksessa. Paista broilerin fileeleikkeet melko kuumalla pannulla  öljyn kanssa (Huom! Tässä tarvitsee normaalia enemmän öljyä leivityksen takia). 

Voit valmistaa samaan aikaan krutongit leikkaamalla ne sopiviksi suupaloiksi. Kuumenna pannulla tilkka oliiviöljyä ja paista krutonkeja keskilämmöllä välillä sekoitellen noin 10-15 minuuttia. Mausta lopuksi kevyesti suolalla ja valkosipulijauheella.

MUUT SALAATTITARPEET

1 jääruukkusalaatti

noin 80 g pinaattia ja/tai herneenversoja

250 g kirsikkatomaatteja

pieni sipuli

1 paprika

parmesaania tai muuta haluamaasi juustoa

2 viipaletta ruisleipää

Huuhtele kasvikset. Revi salaatti ja pinaatti tarjoilukulhoon. Pilko joukkoon kirsikkatomaatit ja paprika. Kuori sipuli ja silppua se pieneksi. Sekoita salaattiin sipulisilppu. Annostele salaatti lautaselle, lisää broilerin fileepihvi ja krutongit. Raasta päälle kevyesti parmesaania tai käytä muuta haluamaasi juustoa.

Syöttekö te usein erilaisia salaatteja lounaaksi? :)