LINDOS

Joskus puolessa välin viikkoa päätettiin lähteä käymään Lindoksella. Lindos sijaitsee noin 50km päässä Rodokselta, myöskin meren rannalla. Alunperin meidän oli tarkoitus lähteä sinne matkajärjestäjän kautta, mutta hinnan nähtyämme olimme pöyristyneet. Pelkät bussikyydit taisivat huidella jotain 50 euron luokkaa meiltä kahdelta! Päätimme siis lähteä omatoimimatkalle, ja selvitimme päivää aiemmin paljonko maksaisi paikallinen bussi Lindokseen. 


Tältä sitten itse Lindos näyttää. Valkoisia paikallisten taloja rykelmittäin, joiden keskellä on kymmeniä turisteille suunniteltuja putiikkeja ja ravintoloita. 

 

 

 

 

Lindokselle lähtee busseja 30-60min välein keskustasta ja hinta yhteen suuntaan aikuiselta on 5 euroa. Eli maksoimme bussikyydistä yhteensä 20 euroa - ei paha! Ainoa 'miinus' on, että bussi kiertää muutaman paikallisen kylän, joten matka kestää aavistuksen pidempään (jotain puolitoista tuntia).. Mutta onhan sekin kokemus, kun näkee vähän sitä paikallistakin elämää!

 


Rappusia siellä on ja paljon.. :-D

 

 

 

 

 

Jos haluaa päästä katsomaan ylhäällä sijaitsevaa Akropolista, täytyy siitä maksaa vielä noin 5 euroa lisää. Ehdottomasti kuitenkin katsomisen arvoinen kohde, vaikka ihmispaljous ehkä vähän häiritsikin..

 


Ei sieltä ylhäältä mitkään huonot näkymät olleet..

 

 

 

 

 

Lindoksessa on myös muutamia hotelleja, mutta itselleni riitti muutama tunti paikan päällä. En siis voisi kuvitella yöpyväni tuolla. En tiedä, oliko syynä turistien määrä vai alueen pienuus, mutta eieiei..

 


Välillä käytiin hörppäämässä jääteet jossakin vähän syrjemmässä todella viihtyisässä kahvilassa. Yksi ihana paikallinen mummo opasti meidät tänne, sillä muuten sinne olisi tuskin löytänyt. :-)

 

 

 

 

 

Lindoksella onnistuu myös uiminen, mutta me päätimme jättää sen väliin & lähteä parin tunnin jälkeen takaisin "kotiin". Kiva pieni päiväretki, josta jäi hyvät muistot. Kannatan ehdottomasti bussilla menoa, sillä itseäni olisi kyllä harmittanut jos olisimme maksaneet tuosta lystistä yli 50 euroa..