MATKASUUNNITELMIA VUODELLE 2016

Ja jälleen kerran pääsemme aiheeseen nimeltä matkustaminen. Itselleni suuri intohimon kohde, josta voisin keskustella vaikka kuinka paljon! Maita ja tiettyjä kaupunkeja, joihin haluaisin matkustaa löytyy kymmenittäin. Olen päässyt käymään muutamalla eri mantereella, mutten silti osaa sanoa suosikkikohdettani tähän astisista reissuistani. Kaikki matkat ovat olleet omalta osaltaan huippuja :)

Koska viime reissusta on kulunut jo tarpeeksi aikaa (eli vajaa kolme kuukautta haha), alkaa tällä tytöllä olla kova matkakuume. Näillä näkymin reissua ei ole tiedossa moneen kuukauteen, mutta aika näyttää kuinka monta matkaa tähän vuoteen mahtuu. Suurin ongelma on aina saada matkaseuraa, sillä kaikilla tuntuu olevan joko ajasta tai rahasta puutetta. Vuosi sitten suunnittelin tähän aikaa yksin matkustamista, mutten kokenut olevani valmis siihen. Pariin kertaan olen pyöritellyt asiaa mielessäni,  mutta saa nyt nähdä..

Yksi takuuvarma matka on kuitenkin tiedossa reilu puolen vuoden päästä elokuussa. Niklakselle on kertynyt lomaa sen verran, että voimme lähteä viikon tai kahden reissulle (eli jos minusta on kyse niin kahden :D). Matkakohde on vielä hakusessa, sillä valinnanvaikeus iskee! Tällä kertaa haluaisimme viettää aikaa muutamissa eri kohteissa. Meillä on tällä hetkellä kolme vaihtoehtoa, joista pitäisi pikku hiljaa alkaa karsimaan:

1) Pari eri kohdetta Kreikan saaristoissa. Eniten mietyttää liikkuminen saarien välillä. Kuinka helppoa tai minkähän hintaista se olisi? Kohteita, joissa haluaisin päästä käymään löytyy useita, mutta erityisesti Samos, Korfu, Kefalonia & Zakynthos kiinnostaa kovasti.

2) Olen käynyt kerran Manner-Espanjassa & siitä on jo yli 6 vuotta, joten olisi kivaa päästä pitkästä aikaa myös sinne. Mitkähän kohteet Espanjassa ovat näkemisen arvoisia? Barcelona olisi varmasti yksi kohteistamme.

3) Viimeisenä, mutta ehkä kiinnostavimpana löytyy Kroatia. Samalla reissulla voisi käydä kahdessa eri maassa ja poiketa Montenegron puolella vaikka parin päivän ajan. Uskaltaisikohan siellä vuokrata auton?

 

 

 

Kuvat Kroatiasta Finnmatkojen sivuilta.

 

Kuvat Montenegrosta Apollomatkojen sivuilta.

 

 

Tälläkin kertaa haluaisin kuulla, jos teiltä löytyy kokemuksia kyseisistä maista tai tietyistä kaupungeista :) Kaikki vinkit ja ideat ovat siis tervetulleita!