MEIDÄN JOULU

Heipsan näin lähes viikon tauon jälkeen! Unohdin koko tietokoneen olemassaolon, jota en ole availlut sitten viime lauantain. Ihan hassua, koska normaalisti käytän sitä päivittäin. Pieni tauko täältä on tehnyt hyvää ja olen halunnut keskittyä läheisiini ja päästä nollaamaan ajatuksia oikein kunnolla. 

Saavuimme Mikkeliin lauantaina, jolloin poikkesimme matkalla isovanhempieni luona. Olen myös nähnyt kummityttöäni ja parasta ystävääni sekä viettänyt aikaa paljon perheeni kanssa. Olen nukkunut lähes 12 tunnin yöunia, mutta myös hillunut baarissa neljään saakka. Tasapaino on kaiken a ja o! :D Loma on siis mennyt varsin rattoisasti ja vielä olisi muutama päivä jäljellä ennen kuin lähdemme takaisin Joensuuhun. Miten teidän joulunne ja lomanne on mennyt?

Aatonaattona koristeltiin kuusi yhdessä ja juhlittiin jo ensimmäinen erä joulua maistelemalla jouluruokia ja viiniä. Illasta saunottiin vastan kanssa ja tehtiin lumienkeleitä lähes -20 asteen pakkasessa hrr ⛄️

Jouluaattoaamuna innostuimme tekemään karjalanpiirakoita, joiden tekoa täytynee vielä vähän harjoitella. :D Tästä voisi jopa ottaa uuden tavan! Piirakoiden teon jälkeen katsottiin hetken aikaa telkkarista jouluohjelmia. Meidän perheen perinteisiin kuuluu mm. Lumiukko ja Joulurauhan julistus. Niiden jälkeen aloimme esivalmistelemaan ruokia. Tänä vuonna kaikki jouluruoat maistuivat erityisen hyviltä ja söin itseni niin ähkyyn, ettei ole juurikaan nälkää tarvinnut potea useampaan päivään. Etenkin porkkanalaatikko, kylmäsavustettu ja graavattu lohi sekä uutena herkkuna siika maistuivat tälle tytölle. 

Syömisen ohella tuli onneksi tehtyä vähän muutakin. Pukki toi tänä vuonna Trivial Pursuitin, jota ollaankin pelailtu nyt useampana päivänä. Olin jotenkin kuvitellut, että tietopeleihin on varattava useampi tunti, mutta ollaankin joka kerta selvitty alle tunnissa haha. 

Ennen kuin lähdimme Niklaksen vanhempien luokse, jaoimme toisillemme lahjat. Tänä vuonna(kin) sain niin ihania ja tarpeellisia asioita - kiitos niistä rakkailleni. <3 

Niklaksen vanhempien luona jatkoimme syömistä ja pelailua, pakettien avaamista ja saunomista. Seuraavana päivänä ajelimme Zazun kanssa kamalassa lumimyräkässä mummolaan, jossa meillä on ollut tapana käydä aina joulupäivänä. Siellä vierähtikin koko loppupäivä. Tapanina oli vuoro käydä ukkini luona ja illasta lähdimme vielä parhaan ystäväni kanssa katsomaan Mikkelin yöelämää. Tarkoituksena oli vain "käydä pikaisesti muutamilla", mutta kas kummaa - kotiin pääsimme puoli 5. Oli kyllä super hauskaa! 

Ihan mahtavaa, että tänä vuonna lunta on tullut noin paljon. Sanoisin, että täydellinen joulusää ollut.

Aattona äiti soitti upeasti haitarilla joululauluja <3

Tänä jouluna granaattiomenapannacotta vaihtui mascarponevaahtoon pipareilla ja vadelmilla, koska granaattiomenat olivat kaupassa niin huonon näköisiä. Harmi, koska olisin halunnut tehdä sitä vanhemmilleni! Nyt tekee kuitenkin hyvää olla hetken aikaa ilman herkkuja. Onneksi kohta pääsee taas kiinni arkeen ja aloittamaan kuntoilun. Toivottavasti teillä on ollut ihana joulu :)

Tänään viedään pikkuveljeni kanssa isämme katsomaan Jukureiden peliä, jonka annoimme hänelle joululahjaksi. Oikein mukavaa perjantai-iltaa myös sinne!