MIKÄ PÄIVÄ!

Mistähän sitä aloittaisi? :D Nyt voi jo hengähtää ja hymykin on vähän herkemmässä kuin pari tuntia sitten. Aamulla olo oli loistava. Päätin aloittaa maanantain todella poikkeuksellisella tavalla. Lähdin nimittäin kuntosalille ennen töihin menoa. Aamusalilla oli ihan huippua, sillä treenin sai tehdä kerrankin rauhassa. Voisin melkein ottaa tavaksi! Työpäivä solui nopeasti, kunnes äiti soitti 13.55. Viimeinen oppitunti oli juuri lopuillaan (onneksi)! Soitin äidilleni pikimmiten takaisin ja sieltähän tuli taas uutisia.. Vaari oli kuulemma ollut pilkkomassa puita ja arvaatte varmaan lopputuloksen..

Me asutaan onneksi Niklaksen kanssa ihan sairaalan vieressä, joten poljin töistä suoraan ensineuvoon. Siellä odottelin enoni kanssa vaaria vajaan parin tunnin ajan. Välillä kävin nopeasti omassakin lääkärissä sekä kaupassa, ja sitten takaisin sairaalalle. Voin kertoa, että kroppa kävi vähän ylikierroksilla.. Vaarin etusormi oli mennyt jostakin ensimmäisen nivelen kohdalta niin tuusannuuskaaksi, että se jouduttiin lopulta poistamaan kokonaan. Onneksi kyseessä on vain pieni pala sormea. Olisihan siinä pahemminkin voinut käydä, mutta totta kai säälin myös vaariani. Ihminen, joka ei osaa olla päivääkään tekemättä mitään joutuukin nyt ottamaan rennosti vähän pidemmän aikaa. (Olihan se kuulemma äitille jo sanonut, että kerta puiden halkominen jäi nyt myöhemmälle keväälle niin kolattava vaikka pihaa koko päivä, että saa sen kulumaan...). Jep, eihän se levätä osaa.. :D

Hauskinta (jos niin voi sanoa) tässä on se, että myös Niklas sai viikonloppuna kiekon sormeen ja sen seurauksena se piti käydä tikkaamassa umpeen.. Heh!

Huh, arvatkaa olinko väsynyt kun pääsin kotiin. Heitettiin vielä pieni lenkki Zazun kanssa, mutta muuten tämä ilta onkin mennyt sohvalla röhnöttäessä. Oon niin poikki!