MUUTAMA OSTOS

Näitä kuvia ottaessani mietin kuumeisesti, mitä olen viimeisen parin kuukauden aikana ostanut. Ei tullut mitään ihmeellistä mieleen, joten tajusin että olen tosissani vähentänyt heräteostosten tekoa. Kyllähän kaupoista löytyy lähes joka kerta kivoja juttuja, mutta mietin nykyään tarkasti niiden tarpeellisuutta ennen kassalle kiikuttamista. Ja hyvä niin! :)

 

Vila (Kekäle) 34,95 e

Olen jo pitkään ihastellut muiden päällä upeita nahkahousumaisia pöksyjä, mutten ole löytänyt hyvin istuvia mistään. Viime keväänä sovitin Helsingin Vilassa näitä samoja (?) housuja ja jostain kumman syystä jätin ne kauppaan, vaikka ne istuivatkin hyvin. Viime viikolla mieleeni juolahti ajatus niistä housuista, ja sormet ristissä menin Kekäleeseen, jossa on pieni nurkkaus Vilan tuotteille. Siellä näitä komeili iso pino, jes! Näistä kannattaa ottaa mahdollisimman pieni koko, sillä kangas joustaa paljon :) Viikon käytön jälkeen olen ihan rakastunut näihin. Niin mukavan pehmoiset jalassa & näyttää hyvältä oikeastaan minkä tahansa kanssa! 

 

 

 

 

Andiamo (Kookenkä) tarjouksessa 79,90e

Nilkkurit bongasin samalla viikolla Kookengästä. Etsin nimenomaan konjakin värisiä korottomia nilkkureita ja sieltä löytyi kahdet aivan ihanat yksilöt! Pitkään pohdin näiden ja niiden väliltä, mutta lopulta tämä malli istui jalkaani paremmin. Ovh. oli 100 euroa, mutta nyt sain K-plussakortilla hinnasta -20% pois. Kävipä mulla hyvä tuuri! Seuraavana päivänä töissä yksi oppilas kysyi: Miksi sulla on ratsastussaappaat jalassa? Hehheh..

 

 

K-rauta 19,90e

Olen pitkään ollut jo ajatuksen tasolla uusimassa meidän keittiön ja eteisen mattoja. Totesinkin Instagrammissa, että mattojen etsiminen on yllättävän hankalaa puuhaa hehhe.. Iltalenkillä ollessamme päätimme käydä samalla K-raudassa ja siellä oli todella kivannäköisiä raitamattoja tarjouksessa. Iskin hetkessä silmäni tähän harmaaseen yksilöön, joka oli itse asiassa enää ainut. Harmi, ettei näitä löydy yhtään pidempinä sillä mielestäni tämä olisi sopinut hyvin myös eteiseemme. Etsintä jatkuu sen osalta!

 

 

Sokos 10e tarjouksessa

Sokoksen 3+1 päiviltä lähti mukaan alushousuja ja kuivashaampoota. Lisäksi löysin aivan ihanan harmaa-valkoisen yömekon. Kotona tulee vietettyä niin paljon aikaa, joten on tärkeää että vaatteet ovat rentoja ja miellyttävän tuntuisia päällä. Joka ilta suihkun jälkeen on puettava tämä päälle <3