MY NEW PARKA IN ACTION

Pitihän sitä saada tännekin kuvaa viime postauksessa esitellystä takista. Aluksi meinasi olla vähän ongelmia kuvaamisen kanssa, sillä näitä kuvia ottaessa kello oli jo reilusti yli neljän. Hämärä alkoi tulla, joten jänskätti minkälaisia kuvia saataisiin aikaiseksi. Lisäksi inhokkinaapuri puuhaili omiaan alapihalla, joten ei tehnyt mieli mennä pyllistelemään ulos. Tämä vanhus saa ihokarvani aina pystyyn, sillä siinä on kova valittaja. Huhhuh.. :'D Arvatkaa monta kertaa ollaan saatu kuulla siitä, kun Zazu pissii pensasta vasten. Pensas kuulemma kuolee siihen :)

Parkatakki//Helly Hansen, Farkut & kaulahuivi//Cubus, Nilkkurit//Andiamo

Viikonloppu alkoi tänään ja voin kertoa, että olen ihan poikki. Ensin olin kuusi tuntia töissä ja sitten tein yhden verkkotentin alta pois. Vähän jännitti, miten tulisin siitä suoriutumaan sillä luettua tuli ihan naurettavan vähän.. Ihan hyvinhän se loppuen lopuksi meni! Monivalinnoista 20/24 ja esseestä saan luultavasti 3/6. Nyt on itse asiassa enää yhdestä toisesta kurssista pari esseetä kirjoitettavana ja sitten olen käynyt terveystiedon perusopinnot kokonaan. Hirmu kivoja ja mielenkiintoisia aiheita, joten en voi kuin suositella!

Huomenna suuntaan vanhempieni luokse ja lauantaina illasta puolestaan ehkä Niklaksen porukoille. Palaillaan! :)