ONNELLINEN

Hiphei ja kivaa sunnuntaita :) Tämä viikonloppu on ollut uskomaton. Täynnä tunteita laidasta laitaan. Perjantaina oli kauan odotettu päivä, sillä silloin julkaistiin opiskelupaikat. Mä olin jo menettänyt toivon ennen juhannusta, kun sain tiettää ettei opiskelupaikkaa auennut varhaiskasvatuksen tai luokanopettajan puolelta. Kolmantena vaihtoehtona komeili kotitalous, mutta koska opiskelupaikkoja oli todella vähän tarjolla, en jaksanut toivoa liikoja. Viikko olikin tosi ailahteleva. Toisinaan itkin ja vihasin maailmaa. Toisella hetkellä fiilis oli kohtalainen, ja suunnittelin jo tiukasti seuraavaa välivuotta. 

Perjantaiaamu oli siis vaikea. Kurkkua kuivasi ja sydän löi tuhatta ja sataa, kun kirjauduin opintopolkuun. Siellä luki HYVÄKSYTTY. SIIS MITÄ?! Kahvi meni väärään kurkkuun ja silmät alkoivat tulvia. Olin niin yllättynyt ja onnellinen. En voinut uskoa sitä todeksi - en vaikka, kuinka monta kertaa luin tuon tekstin. :D Työpäivä oli niin erilainen. Välillä itketti, mutta olin yhtä hymyä. Ja olen edelleen, kun pyörittelen näitä asioita päässäni. 

Hauskinta tässä on se, että meistä tulee Niklaksen kanssa molemmista kotitalousopettajia. :D Kuinka epätodellista, että meistä tulee 'luokkakavereita'. Hahha, mikä tuuri! Nyt on siis edessä muutto vuodeksi Savonlinnaan ja sitten Joensuuhun, jonne koulu tulee siirtymään. Iso urakka edessä.

Mä haluan omalla esimerkilläni jakaa nämä ilot ja surut, onnistumiset ja epäonnistumiset pääsykokeiden osalta. Hain kolme vuotta opettajaksi, ja vihdoin tuli munkin aika. Jos opiskelupaikka ei auennut jollekin teistä, uskokaa itseenne. Yrittäkää ja pinnistelkää haluamanne asian eteen. Teidänkin aika tulee vielä. Ikinä ei saa luovuttaa <3 Ja muistakaa, kaikella on tarkoituksensa.

"Kun aamulla herään, mä tuntee voin sen, tää on kaunis päivä, mä oon onnellinen."