OPISKELUIDEN OHELLA TÖIDEN TEKEMINEN

Olen tehnyt töitä reilu 10 vuotta ja päässyt kokeilemaan näiden vuosien aikana vähän kaikkea. Lukiossa halusin keskittyä kouluun, joten ennen yliopistoa en ole ollut samaan aikaan töissä. Ennen en edes ymmärtänyt, miten joku jaksaisi yhdistää nämä kaksi asiaa. 

Nyt yliopisto-opiskelujen aikana olen kuitenkin ymmärtänyt, että koulun ja töiden yhdistäminen on ihan mahdollista. Meillä on ainakin koulussa ensimmäistä vuotta lukuunottamatta todella vähän viikkoja, jolloin olisi läsnäoloa useampana päivänä viikossa. Myöskään mitään ns. pakollisia kotiläksyjä ei ole, joten senkin puolesta työlle olisi tilaa kalenterissa.

Olisin päässyt jatkamaan kesätöitäni kaupan kassalla myös syksyllä, mutta en halunnut kuormittaa itseäni liikaa. Kieltäydyin tästä työtarjouksesta siis kohteliaasti. Toivoin samalla, että pääsisin tekemään satunnaisesti opettajan sijaisuuksia, koska omalta alalta työkokemus on aina erityisen arvokasta. Opiskelijana pieni lisätienesti ei ole ikinä pahitteeksi, joten toisinaan pohdin teinkö oikean ratkaisun. Onnekseni olen päässyt viimeisen parin kuukauden aikana tekemään useampia opettajan sijaisuuksia, joten olen montaa kertaa itsekseni iloinnut siitä, että uskalsin sanoa ei kiitos kaupassa työskentelylle.

Lupauduin kuitenkin menemään jouluapulaiseksi tähän kauppaan, joten pääsen taas leikkimään kassatätiä muutaman päivän ajan. Ihan kivaa työtä sekin on ja joulun alla työskentely tulee varmasti olemaan melko hektistä ja erilaista. 

Opiskelijana ollessa ja siinä sivussa töitä tehden on kuitenkin otettava huomioon muutamia asioita. Täytyy olla tietoinen tulorajoista ja tarkkana siitä etteivät ne ylity. Opintotukeen on selkeät tulorajat, mutta asumistuen muututtua yleiseksi asumistueksi, ovat tulorajat edelleen itselleni pieni kysymysmerkki. Olisi harmillista maksaa tukia takaisin, joten välillä on pitänyt tehdä pieniä laskelmia, että kannattaako työtä edes tehdä. Jotenkin outoa, vaikka toki myös ymmärrän toisaalta nämä tulorajat.

Vuonna 2018 olen päässyt kirjoittamaan Keskiviikko -lehteen ruokakolumnia, blogin kautta on tullut pieniä tuloja, kesätyöni kaupassa sekä tietysti opettajan hommat. Kulunut vuosi on siis ollut monipuolinen töiden osalta ja jokaisesta niistä olen ollut erittäin kiitollinen. Innolla odotan minkälaisia työhommia pääsen ensi vuonna tekemään. 

Mielestäni siis opiskelu ja työnteko onnistuvat yhtä aikaa, kunhan ei aja itseään liian loppuun. Oletteko te tehneet opiskelujen ohella töitä? :)