RAFTING AND ZIP LINING ON TARA RIVER

Postauksen lopussa on video tästä päivästä, jota ei kannata missata!

Olin jo etukäteen ottanut selvää Montenegron must see -paikoista. Yksi niistä vaikutti ylivoimaisen kiinnostavalta - pohjoisessa sijaitseva Tara joki. Ei kuitenkaan haluttu lähteä valmiille retkelle, joten päätettiin vuokrata auto pariksi päiväksi ja hotellimme kautta se hoitui helposti. Muutaman vuorokauden autovuokraus maksoi 90 euroa, joka on ihan edullinen hinta uudesta, automaattivaihteisesta autosta. Monet varoittelivat, ettei manuaalilla kannata tässä maassa ajella, ja mehän uskottiin. Niklas tosin kirosi muutaman kerran, kun ei ole tottunut ajamaan automaattia enkä minä suostu rattiin muualla kuin Suomessa. :D

Lähdettiin aamusta 8 maissa ajelemaan Taralle maailman surkeimman kartan voimin. Jotenkin kummasti löydettiin perille asti, vaikka loppuvaiheessa pitikin kysyä apua, kun huomattiin olevamme luonnonpuistossa. Sekin olisi ollut hienoa nähdä, mutta yksi vuorokausi ei olisi millään riittänyt molempiin. Tuon reilu 180km ajomatkaan meni peräti noin 3,5-4 tuntia, koska tie on niin mutkikasta ja välillä kunnon serpentiiniä ympärillä olevien korkeiden vuorien takia. Matkalla riittää kuitenkin upeita maisemia ihasteltavaksi. Saatiin varattua luonnonpuiston läheltä iltapäivälle "rafting" eli koskenlasku, joten ei ajettu ihan turhaan harhaan. 

Upea Tara-joen ylittävä silta, joka sekin on 172m korkea.

Odoteltiin, että kello tulisi kaksi, jolloin meidän piti tavata retken vetäjä sillan toisessa päässä. Koko viikon aikana kuultiin ehkä 3 kertaa suomenkieltä ja yksi kerroista oli hotellissamme. Keskusteltiin tämän pariskunnan kanssa ja puheeksi tuli Tara-joki. He olivat kokeilleet myös "zip liningia" eli vaijerilaskua, joka kuulosti niin siistiltä. Odotellessamme saatiin ideaksi laskea toiseksi pelottavin ja korkeimmalla oleva vaijeri. Jos olisin miettinyt asiaa yhtään kauempaa, en varmasti olisi uskaltanut..

Alkuun hymyilytti, mutta sitten kun näki kuinka korkealla me oikein ollaan, alkoi sydän tykyttää. Paniikissa kysyin valjaiden laittajalta, että en kai kuole. Hän sitten tokaisi nauraen, että tämä on yksi parhaimmista itsemurhapaikoista. APUA! :D Oli kyllä niin siistiä, mutta pikkasen jalat tutisi vielä 10 minuuttia laskun jälkeen. 10 euroa tuli hyvin sijoitettua.  

Tara-joki on pituudeltaan 144km ja syvimillään 1300 metriä syvä kanjoni, joka tekee siitä maailman toiseksi syvimmän kanjonin.

Koskenlaskua on kaksi kertaa päivässä ja hinta on 45 euroa aikuiselta. Tähän aikaan vuodesta koskessa ei ole paljoakaan vettä, joten kovinkaan hurjaa kyytiä ei kannata odottaa. Ohjaajamme mukaan huhtikuussa on paras aika laskea koskea, koska silloin vesi voi olla jopa useamman metrin korkeammalla. Koskenlaskuosuus kesti noin pari tuntia. Sitä ennen haettiin joltain maaseudulta märkäpuvut yllemme, josta meidät kuljetettiin pakettiautolla laskupaikalle. Samaan aikaan oli kaksi muuta ryhmää, joten yllätyttiin postiivisesti siitä, ettei turisteja ollut ihan hirveästi. Meidät yhdistettiin Niklaksen kanssa johonkin toiseen ryhmään, koska olimme ainoat, ketkä olivat bookanneet retken tuolle iltapäivälle ostamaltamme retkenjärjestäjältä.

Meille sattui mieletön tuuri, sillä ohjaajamme puhui todella hyvää englantia ja heitti vitsiä sen minkä kerkesi. Pysähdyttiin kerran isoille vesiputouksille, josta pystyi juomaan vettä. Vesi oli niin kirkasta ja upean väristä! Hauska kokemus kaiken kaikkiaan.

Alussa satoi vettä kaatamalla, jonka takia vesi muuttui hetkeksi ruskeaksi, mutta loppuajasta se oli mielettömän kirkasta ja niin kauniin väristä. Saatiin myös uida joessa, mutta kovinkaan kauaa siellä ei viittinyt olla, koska vesi oli ehkä jotain +10 asteista maksimissaan hrr!

Ennen kuin lähdimme ajamaan takaisin kotiin päin, söimme retken hintaan kuuluvan lounaan kohtaamispaikassamme eli maaseudulla. Perheen äiti oli laittanut meille ruoan valmiiksi ja samalla kun söimme, katselimme leikkisiä koiranpentuja, vapaana kaakattavia kanoja ja lehmää, joka kuljeskeli paksu ketju kaulallaan pitkin pihaa. Aika idyllistä!

Ja sitten vielä itse videoon, joka on osittain kuvattu GoProlla. Muistakaa vaihtaa kuvanlaatua HD:ksi :)

Mukavaa viikonloppua <3