RED LIPS

Heippahei! En ole vähään aikaan kertonut teille kunnolla kuulumisiani. Joulua odottelen kovasti, jos se ei ole kenellekään tullut selväksi :D Edelleenkään en ole täysin terve, mutta muuten olo alkaa olla ihan hyvä. Salille tekisi jo mieli mennä (en enää edes tiedä onko viime kerrasta 3 vai 4 viikkoa..) ja sopivasti joulu on tässä välissä, joten ehkä suosiolla menen vasta pyhien jälkeen. Saas nähdä monta kiloa tässä on tullut lisäpainoa.. Huomaa, kyllä jos liikunta on pelkästään kävelyä yh..

Tämän vuoden koulu- ja työhommat on myös alta pois eli minäkin olen virallisesti lomalla. Olin pitkästä aikaa töissä kolme viikkoa putkeen ja samaan aikaan tuli kirjoitella useampi essee. Meinasin jopa alkaa stressaamaan kouluhommista, joten yhtenä iltana päätin hoitaa kaiken alta pois ja kirjoittaa  parin tunnin ajan putkeen. Hitsit, että olo huojeni ja olin ylpeä itsestäni! Arvosana on aina ollut 3 tai 4, joten mitään hätää ei ole.

Tämän viikonlopun vietämme visusti kotona. Itse olen kokkaillut joululahjoiksi kermatoffeeta ja  mysliä, joista saatte huomenna kuvia. Kaikki joululahjat on muutenkin hankittu. Uunissa on tällä hetkellä Niklaksen tekemä saaristoleipä ja sieltä tuleva tuoksu on niiin herkullinen. Tuskin maltan odottaa, että pääsen maistamaan :) Huomenna menemme etsimään mummolasta meille joulukuusen, joka on jokavuotinen perinne. Siinä on sitä jotakin, kun saa itse valita omaa silmää miellyttävän kuusen hihhi! Huomiseen <3