SNEAK PEEK OF OUR NEW HOME

Vajaa pari viikkoa sitten meistä tuli joensuulaisia. Ollaan tässä pikku hiljaa laitettu kotia meidän näköiseksi. Onneksi meillä oli periaattessa kaikki jo valmiina, joten mitään kovin suurta ei ole tarvinnut ostaa astianpesukonetta ja mikroaaltouunia lukuunottamatta. Muutama asia puuttuu vielä, mutta tässä postauksessa saatte nähdä pienen kurkistuksen meidän uudesta kodista. Asumme siis Joensuun opiskelija-asunnoilla ja kotimme on tilava reilu 50 neliön kaksio. 

Rakastan yli kaiken meidän isoja ikkunoita ja pientä parvekettamme. Vaikka aurinko ei paista aamua lukuunottamatta kotiimme, niin isojen ikkunoiden ansiosta täällä ei ole ollenkaan pimeää. Päinvastoin, kotimme on ihanan valoisa!

Keittiössä meillä on oranssi välikaakeli, joka kuitenkin osoittautui livenä siedettävämmäksi kuin kuvissa. Valkoinen tai edes neutraali sävy miellyttäisi omaa silmää eniten, mutta ei tuohon enää edes kiinnitä huomiota.

Makuuhuoneemme on edelliseen verrattuna valtava. Ehkä jopa turhan iso, kun ei meinaa edes telkkaria nähdä kunnolla sängystä, mutta en valita. On vaan positiivista, että on tilaa ympärillä!

Asunnossamme on oikeastaan yksi asia, joka häiritsee ylitse muiden ja se on muovimatto. Muovimatto ei ole mikään kaunein lattiamateriaali, muttei se myöskään ole kovin käytännöllinen. Tuntuu, että lika tarttuu siihen tiukemmin kuin laminaattiin tai parkettiin, ja joka toinen päivä saisi olla imuroimassa ja pyyhkimässä lattioita. Tiedättekö, kun se tuntuu paljain varpain vähän hiekkaiselta ja ylipäätään likaiselta? :D

Kylpyhuoneemme on todella pelkistetty, mutta tilava. Välillä harmaita hiuksia aiheuttaa purnukoiden osalta säilytystilan puuttuminen, mutta täytynee joku päivä käydä kaupoilla ja ostaa suihkun nurkkaan lisäteline shampoille, hoitoaineille ja muille puhdistusaineille.

Lupaan, että saatte lisäkuvia heti, kun saan kotimme sisustuksen osalta valmiiksi :) Oikein mukavaa perjantaita ja viikonloppua!