SYKSYISTÄ ASUA JA VIIKONLOPUN AJATUKSIA

Viikonloppu on taas mennyt ohi silmänräpäyksessä, vaikka oonkin saanut aikaiseksi aika paljonkin. Päivät ovat jotenkin menneet viime aikoina hujauksessa, mutta ei kai se haittaa? :D Silti oon päässyt ottamaan rennosti eli makoilemaan sohvalla tai sängyllä ja kattonut mm. Pretty Little Liarsin viimeisetkin jaksot. Eihän se oo ollut mulla tavoitteena ku puoli vuotta.. Mä kyllä tykkäsin kyseisestä sarjasta todella paljon. 7 tuotantokautta eli aika monta vuotta sitäkin on tullut seurailtua. Kyllähän sitä tuossa ajassa sarja alkaa jo toistaa itseään, muttei silti toisaalta haluaisi sen loppuvan. Suosittelen!

Sain mä viikonloppuna vähän jotain muutakin aikaiseksi. Kuten aiemmin kerroinkin, niin meillä on kontaktiopetusta aika vähän. Viikonloppu alkaakin poikkeuksetta aina torstaina ja päättyy vasta maanantaina. Silti koen, että maanantai on jo ihan arkipäivä, vaikkei meillä varsinaisesti koulua olisikaan. Mutta joo, itse asiaan. Perjantait ovat meillä aina sellaisia kauppapäiviä, kun käydään ostamassa viikonlopun ruokatarvikkeet. Ihan parasta!  

Mä oon vasta tänä syksynä alkanut innostumaan Vain Elämää -sarjasta, joka on vähän harmi, kerta tämä on viimeinen tuotantokausi. Vain Elämää on siis nykyään perjantai-illan kohokohta. Oon myös yllättynyt, kuinka innolla odotan aina Sannin versioita, sillä aiemmin oon lähinnä kammoksunut hänen musiikkiaan. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;)

Takki & kaulahuivi // Zara, Farkut // Lee (Sokos), Kengät // Björn Borg

Lauantaina mulla oli ihan mielettömän hyvä fiilis. Niklas oli koko päivän pelireissulla, joten sain kunnon me time -päivän. Aamu alkoi RVP ja kehonhuolto tunneilla, jonka jälkeen innostuin vielä käymään kaupungilla. PLL:ää katsoin vaivaiset 5 tuntia sänkyyn linnoittautuneena, Zazu kainalossa ja kädessä milloin jätskipurkki, milloin teekuppi tai karkkikippo. Onneksi kaveri sai mut houkuteltua "lyhyelle" iltalenkille, joka venyi loppuen lopuksi taas reilusti yli tunnin mittaiseksi. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun meidän lenkit vähän venyy, mutta tollanen on kyllä parasta! Kirpsakka sää ja lauantai-ilta, joka meinasi sitä ettei missään näkynyt ketään. Keskusteluaiheet vaeltelivat matkustelusta Marimekkoon ja siitä kuoleman kautta kauppareissuihin. :D

Näin sunnuntain kunniaksi sain myös edistettyä paria esseetä, josta oon aika ylpeä. Jollain oudolla tapaa iskee ahdistus, jos ei opiskele pariin päivään, vaikkei siihen olisi edes syytä. Heh!

Toivottavasti teillä on ollut vähintään yhtä ihana viikonloppu kuin mulla. :) Nyt viikko käyntiin aamulenkillä - oikein mahtavaa maanantaita! 🍁