THIS IS ME

Tämä postaus piti toteuttaa jo aikapäiviä sitten, mutta jotenkin se on jäänyt. Kuinka vaikeaa on kertoa omasta itsestään? Yllättävän vaikeaa sanon minä :D

Mutta itse asiaan eli kuka minä olen:

1. Tällä hetkellä 21-vuotias koirahauvan äiti & karvaisen miehen avovaimo. Sana 'avovaimo' särähtää aina korvaani omalla kohdalla, sillä tunne itseni aina paljon nuoremmaksi. En minä mikään vaimo ole.

2. Olen haaveillut luokanopettajan urasta koko elämäni. En ole päässyt vielä opiskelemaan kyseistä alaa, mutta tehnyt luokanopettajan sijaisuuksia jo parin vuoden ajan. Huippua, parasta, ihanaa - ihan mun juttu! Lisäksi olen suorittanut välivuosieni aikana avoimen kautta reilu 50 opintopistettä.

3. Tästä päästäänkin siihen, että olen kokeillut useampaa eri työtä. Mansikanmyyjä, kahviautomaattien täyttöä, kahvilassa työskentelyä, postikorttien lajittelua, koulunkäynninavustajana toimimista... Mansikanmyyjänä olen viihtynyt viimeiset 6 tai 7 kesää.

4. Vanhempien lisäksi mulla on pikkuveli. Rakastan perhettäni ja pientä sukuamme kovasti. Perhe on kaikista tärkein ja olen kaikkien heidän kanssa niin läheinen kuin voi olla. <3

5. Ystävien merkitystä unohtamatta, multa löytyy kourallinen läheisiä ystäviä ja joille voin kertoa kaiken. Laatu korvaa määrän!

6. Luonteeltani olen empaattinen, herkkä ja kohtelias, mutta myös helposti stressaantuva, kaikkimulleheti -tyyppiä sekä toisinaan laiska.

7. Olen harrastanut lapsena ja nuorena paljon, kuten tanssin eri muotoja, uintia, laskettelua, jumppia, ratsastusta.. Mutta todennut kerta toisensa jälkeen, ettei niitä ole tehty mua varten. Inhoan säännöllistä aikataulua sekä kyllästyn helposti. :D

8. Jo useamman vuoden ajan harrastukseni ovat rajautuneet koiran kanssa lenkkeilyyn sekä kuntosaleiluun. Kuntosalilla käyntiin ei voi kyllästyä, joten siitä on tullut itselleni elämäntapa.

9. Olen kunnon kotihiiri. Rakastan koti-iltoja. Joskus saatan villiytyä ja mut saattaa bongata yöelämässä (harvemmin kylläkin..)

10. Kaikista pahin paheeni on karkki. Ihan ylivoimaisesti.

11. Rakastan matkustelua, kosmetiikkaa, hyvää ruokaa, kesää, joulua, mökkeilyä, sisustamista, eläimiä, urheilua, valokuvausta, leffojen katsomista, läheisiä, kotia... + 1000 muuta asiaa. 

Kuvituksena toimii maalis-huhtikuun aikana kertyneitä kuvia puhelimen kätköistä. Lumiset maisemat alkaa olla jo harvassa ja hyvä niin. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille :)