ULKOILUPÄIVÄ KEVÄISESSÄ JOENSUUSSA

Mun sunnuntai on ollut aivan mielettömän ihana, vaikka yleensä en välitä tästä viikonpäivästä mitenkään erityisen paljon. Pitkästä aikaa aurinko päätti helliä meitäkin ihan kunnolla, joten päätettiin ottaa siitä ilo irti. Pakattiin reppu täyteen eväitä, keitettiin termarikahvit ja lenkkeiltiin yhdelle upealle laavupaikalle järven rannalle. Lämpömittari näytti +13, joka tuntui todella lämpimältä useamman epävakaisen päivän jälkeen. Onneksi kevät näyttää sääennusteen mukaan vihdoin saapuneen.

Zazu oli aivan innoissaan, kun sai välillä aina juoksennella metsässä vapaana. Kieltämättä oli itsekin vapauttavaa päästä pois ihmisvilinästä ja katsella kuinka luonto alkaa heräilemään kunnolla kesää varten. Ei menee enää kauaa, että puissa on lehtiä!

Kolmen tunnin reippailun jälkeen me kaikki kolme oltiin ihan rättipoikki, joten nukuttiin tunnin päikkärit ja löhöttiin sängyssä vielä pitkä tovi ennen kuin tulin kirjoittelemaan tätä postausta. Vielä kaksi päivää vapaata ennen pientä työrupeamaa, joten tuntuu ihan siltä, että olisi taas lomalla :D Toivottavasti teillä on ollut yhtä leppoisa sunnuntai <3