VAATEOSTOKSIA

Ihanaa, viikonloppu! Tiedossa on vaikka mitä kivaa puuhaa seuraaville päiville. Tänään suuntaamme muistamaan mummoa äitienpäivän kunniaksi & huomenna lähdemme mökille yöksi. Ensimmäinen yö mökillä tänä vuonna - niin siistiä, että kohta on kesä :-) Mutta ennen kuin lähden viikonlopun viettoon, halusin tulla esittelemään teille tämän kevään ostoksiani. Lähes kaikki onkin tullut hankittua Helsingin reissuilla, sillä onhan kaupoissa siellä huomattavasti paremmat valikoimat kuin Mikkelissä. :-) Esittelen nyt uusimmat vaatteet & seuraavassa osassa kosmetiikkaostokset. Mukavaa viikonloppua!

Olen aina pitänyt trensseistä, ja omistinkin jo ennestään muutaman sellaisen. Niissä on vain pieni ongelma, minkä takia käyttö on jäänyt vähälle - kangas rypistyy hetkessä. Nyt, kun bongasin Zarasta tämän täydellisen rypistymättömän trenssin niin päätin satsata siihen vähän enemmän & heittää entiset menemään. Jälleen kerran tuli huomattua, että laatuun kannattaa panostaa!

Valkoisia peruspaitoja ei ole ikinä liikaa. Molemmat Zarasta.

Forumiin aukesi uusi Vila, joten kaikki tuotteet olivat muistaakseni -20% alennuksessa. Etsin vähän sillä silmällä mekkoa tulevan kesän juhliin, ja tämä kaunokainen osui silmiini. Valkoinen & pitsiä <3 Tämä pääsikin jo käyttöön kummityttöni ristiäisissä pari viikkoa sitten.. :-)

Vanhassa Vilassa oli puolestaan kaikki tuotteet alennettuja, ja löysin sieltä tämän sinivalkoraitaisen pitkähihaisen mekon. Materiaalina on puuvillaa, joten se on ihanan tuntuinen päällä. Kuvitelkaa tämä kesällä päivettynyttä ihoa vasten - en malta odottaa!

Raitajutut jatkuu. Kaapistani löytyi ennestään vain muutama sopiva bikinialaosa, joten kesää kohden oli löydettävä jotkut kivat pöksyt. Sovitin H&M:llä varmaan kymmentä eri mallia, ja nämä olivat ainoat jotka istuivat hyvin päälle (kiitos ison takapuoleni....)

Urheiluvaatepuoli on saanut myös hiukan täydennystä. Maailman parhaat treenihousut Nikelta & suloisen pinkki toppi H&M:ltä. Molemmat ovat nousseet suosikeiksi enkä haluaisi enää muita vaatteita käyttää salilla hahah!

Muutama ostos jäi näköjään kuvaamatta, joten lisään ne varmaan seuraavaan postaukseen. Mutta mitä tykkäsitte? Jäikö joku tuote mieleenne? :-)