VIIKONLOPPUKUULUMISET

Rauhallista sunnuntai-iltaa täältä sängyn pohjalta! Toivottavasti teillä on ollut mukava viikonloppu - ainakin aurinko on näyttänyt hellivän näiden parin päivän aikana melkein koko Suomea. On ihana huomata, että auringonsäteet alkavat jo lämmittämään ja lumi on alkanut hupenemaan kovaa vauhtia. Kuulin aamulenkillä vuoden ensimmäiset lintujen viserrykset, jotka kuulostivat ihan mielettömältä!

Ajelin perjantaina päivästä Zazun kanssa Mikkeliin. Reilu 200km matka taittui radion kanavia rämpytellen ja lempparibiisejä hoilaillen oikein leppoisasti. Perjantaina illasta kävin kaupungilla pyörimässä kaverini kanssa. Oli mukava vaihdella pitkästä aikaa kuulumisia ihan kasvotusten eikä aina vain puhelimen välityksellä. Lauantaiaamusta puolestaan leivottiin äitini kanssa mielettömän hyvää juustokakkua, josta tulen ensi viikolla jakamaan ohjetta täällä blogin puolella. :)

Päivällä lähdimme rakkaan kummityttöni 4-vuotis syntymäpäiville. Siellä meitä olikin vastassa juhlasankari, joka näytti ihan oikealta prinsessalta kaikkine Frozen mekkoineen. <3 Kuten kuvista näkee, niin sama teema oli myös koristeluissa ja tarjoiluissa. Ei voi muuta sanoa kuin vau! 

Lähdettiin tänään päivästä ulkoilun jälkeen ajamaan takaisin Joensuuhun, ja ilta onkin mennyt lyhyiden päikkärien lisäksi television ääressä. Selkeästi flunssa koittaa iskeä meikäläiseenkin, sillä koko päivän on tullut ihmeellisiä lämpötilan vaihteluita ja äsken mitatessani kuumetta, näytti kuumemittari pientä lämpöä. Jospa tämä kuitenkin menisi yön aikana ohi, sillä nyt ei millään malttaisi maata kotona.

Kohta unten maille, joten energistä uutta viikkoa jokaiselle!