VIIMEISET PÄIVÄT BARCELONASSA

Keskiviikkona oli ehdottomasti koko loman paras sää. Lämpöasteet kipusivat +20 asteeseen ja aurinko paistoi melkein koko päivän pilvettömältä taivaalta. Aamupalan jälkeen suunnattiin upealle kattoterassillemme ottamaan aurinkoa ja kuuntelemaan musiikkia. Uima-altaan vesi oli jääkylmää, mutta jacuzzin kuumassa vedessä kelpasi välillä polskutella. Koko päivä menikin aamusta iltaan tuolla. Alakerrasta löytyi myös pikkukauppa, josta oli helppo käydä ostamassa pientä välipalaa ja ehkä vähän juotavaakin.. ;)

Keskiviikkoiltana tutustuttiin yhdessä ravintolassa muutamiin turisteihin, joiden kanssa lähdettiin tutustumaan Barcelonan yöelämään. Olin lukenut ja kuullut varkaiden lisäksi myös varoituksia yökerhoista, joissa kuulemma huumataan paljon turisteja. Me oltiin tarkkana juomiemme kanssa ja illalla mentiin suosiolla taksilla hotellille. Yöaikaan ei kyllä pahemmin uskallettu liikkua kahdestaan etenkään pienemmillä kujilla.. Muuten kyllä koin kaupungin turvalliseksi.

Barcelonasta löytyy erilaisia yökerhoja ja illanistujaispaikkoja. Jokaiseen yökerhoon oli omat sisäänheittäjät, ketkä houkuttelevat turisteja mm. "ilmaisella sisäänpääsyllä". Kun sitten päätät mennä yökerhoon, pakotetaan sinut ostamaan 10-15 euron juomalippu, jolla saat kolme "ilmaista juomaa". Heh, kieroa :D 

Torstaina nukuttiin vähän pidempään, koska päästiin aamulla vasta joskus 5 maissa nukkumaan. Molemmilla oli ehkä pientä päänsärkyä ja väsymystä ilmassa, joten kierreltiin vaan kaupunkia ilman päämäärää ja poikettiin jossain välissä syömään meksikolaista ruokaa. Kyseinen paikka Avocado oli koko reissun paras ravintola, joten jos tykkäätte meksikolaisesta ruoasta, niin kannattaa testata. Löytyy keskustan alueelta. Muuten kyllä Barcelonan ravintolakokemukset jäivät tosi pliisuiksi. Ruoka ei ollut missään mitenkään erikoista. Ei, vaikka kuinka syötiin vähän syrjemmissä paikoissa. Onko teillä samanlaisia kokemuksia vai eikö yksinkertaisesti löydetty niitä parhaimpia paikkoja? Ruokapaikkoja on kuitenkin joka nurkalla..

Barcelonan akkitehtuuri oli todella kaunista.

Perjantaina vietettiin pitkäperjantaita, joten monet keskustan liikkeistä olivat suljettuina. Onneksi satamassa oleva ostoskeskus oli auki, koska oltiin päätetty viettää kokonainen viimeinen päivä shoppaillessa. Tästä ostoskeskuksesta löytyi  muutamia kivoja liikkeitä ja nimenomaan kosmetiikka oli tuolla edullisempaa. Vaikkei tarkoitus olisikaan shoppailla, niin kannattaa silti käydä katsomassa. Ostoskeskus on ihan mielettömän upealla paikalla!

Shoppailun ohella käytiin välillä kahvittelemassa.. 

Perjantai-illasta haluttiin lähteä ihailemaan kaupunkia korkeammalta, joten suunnattiin kuuluisaan Güellin puistoon. Puiston lähelle pääsee metrolla, mutta me päätettiin kävellä koko matka. Puistoon pääsee muuten ilmaiseksi, mutta mikäli haluaa päästä Gaudín suunnitteleman puiston osaan, joutuu maksamaan pienen pääsymaksun. Me haluttiin kiivetä vielä ylemmäs, joten kavuttiin puiston ulkopuolella olevalle kukkulalle. Vaikka sinne kiipeäminen oli oikeasti raskasta, niin oli se sen arvoista. Nähtiin ihan mieletön auringonlasku, vaikka ilta olikin vähän pilvinen.

Lauantaina meillä lähti illasta lento takaisin kotiin, joten se päivä meni pelkästään aikaa kuluttaessa ja kaupunkia kierrellessä. Jos teillä heräsi jotain kysyttävää, niin kysykää ihmeessä! Koitan parhaani mukaan vastailla :)

Kaiken kaikkiaan Barcelona oli tosi kiva kohde ja täytti odotukset. Pelkälle rantalomalle en tuonne lähtisi, mutta mikäli tykkää katsella nähtävyyksiä tai shoppailla, niin ehdottomasti. Viikon aikana kerkesi näkemään todella paljon, joten luulen että vähään aikaan ei tähän kaupunkiin tarvitse palata. Ehkä vielä joskus!