Isin kauluspaidasta pikkukokin kesäessuksi

Pari vuotta sitten paikallisilla joulumessuilla tapasin vanhemman rouvan, joka oli tehnyt esiliinoja miehensä vanhoista kauluspaidoista. Päinvastoin kuin käsityöläiset yleensä, rouva esitteli innoissaan tuotostaan pelkäämättä, että varastaisin idean ja löisin sillä rahoiksi (voi rakkaat kanssasavolaiset, kunpa tietäisittekin...). Ajatus kauluspaitaesiliinasta jäi korvan taakse muhimaan, ja nyt isännän suoritettua vaatekaappisaneeraustaan huomasin aikani tulleen. Hetki ennen jäteasian kannen heilahdusta ehdin hihkaista "ODOTA!!!", ja siitä se sitten lähti, silppuamisoperaatio.

Tarvitset vain miesten kauluspaidan ja sakset (viimeistelyä varten ompelukone/saumuri tulee tarpeeseen).
Piirrä suora viiva kauluksen reunasta hihan alareunaan....
.... ja leikkaa hihat pois.
Käännä paita toisinpäin ja leikkaa takakappale irti kauluksesta. Taita takakappaleen yläreuna hiha-aukkoja myöten kaksinkerroin ja leikkaa yläosa taittosaumaa pitkin irti.
Leikkaa alaosan sivusaumat auki niin, että selkäosaan jää n. 10 cm leveä kaistale. Taita alaosa ylöspäin ja leikkaa taittosaumasta alaosa irti.
Paita näyttää nyt selkäosastaan tältä.
Katkaise selkäsuikale keskeltä poikki. Essu on nyt valmis käytettäväksi.
Essu edestä....
... ja essu takaa.

Viimeistelystä. Kun olet leikannut essun, se toimii aikansa sellaisenaankin. Siis ilman sen suurempia kanttinauhaoperaatioita. Jos kuitenkin haluat pitää essun siistinä, surauta kaikki leikatut reunat sik-sak-tikkauksella/saumurilla läpi. Näin reunat (varsinkin kiinnitysnauhoista) eivät lähde heti ikävästi rispaantumaan. Viimeistely tulee tarpeeseen, jos meinaat pestä esiliinaa pesukoneessa.

lloisia leivontahetkiä koko perheelle!