Jos ei tule kultaa, niin tuleepahan kutomuksia - ensimmäinen hartiahuivini Willasarkkon Vinokeno-ohjeella

Paatuneemmankin penkkiurheilijan alkaa pikkuhiljaa olla aika tunnustaa tosiasiat: ei tulee PujooSangista kultaa. Luotin Mäkäräiseen, luotin naisten viestijoukkueeseen ja sprinttihiihtoihin, mutta toisin kävi. Miesten jääkiekkomaajoukkueen ajautuminen tämänpäiväiseen koreapeliin ei paljoa lupaa. Mutta periksi en anna! Jos se on penkkiurheilijan tahdon asia, niin tänään tulee ampumahiihdon sekaviestistä kirkkain mitali!

Jos ei kultaa Suomelle tulekaan, niin kertyypähän itselle villasukkaa ja säärystintä vaikka ensi joulun myyjäisiin vietäväksi. Kun ei nuo näpit osaa toimettomina olla. Vaiva on perinnöllinen, joten geenejään vastaan on turha taistella. Annetaan puikkojen kilistä. Kyllä maailmassa rihmaa riittää.

Männäjoulun välipäivinä neuloin ensimmäiset Anelmaiseni ja siitä se sitten lähti. Neuloosi. Vähän niin kuin psykoosi, mutta ei sinne päinkään. Vai oliko se niin, että terveitä ovat vain tutkimattomien tiet? Seuraavaksi oli vuorossa Enkkulakusäärystimet ja tällä hetkellä työn alla on Anelmaiset-säärystimet. Pipoakin tuossa yritin, mutta jokin siinä ei osunut kohdalleen ja purin koko hoidon. Lopputulos kun muistutti enemmän juutalaisten miesten päähinettä kuin suomalaiseen talveen tarkoitettua päänlämmitintä (korvatkin kuuluvat päähän).

Olen jo jonkin aikaa haaveillut huivin neulomisesta. Kärsivällisyyteni kyllä riittää monenlaiseen väkertämiseen, mutta olympialaisia seurattaessa ohje ei saa olla liian monimutkainen. Onneksi tänä päivänä on olemassa koko joukko likuvärjättyjä lankoja, joten jo pelkkään nurin-oikein -neuleeseenkin saa väriloistoa ja elävää pintaa ilman jatkuvaa kerrosten laskemista ja lankojen solmimista.

Tälläkin kertaa menin pyrstö edellä puuhun, sillä ostin pikaisella "leipä on loppu"-kauppareissulla Novitan Elegian, 150 grammaa, tietämättä, mihin sitä käyttäisin. Punasävyinen kerä nyt vain oli liian kaunis hyllyyn jätettäväksi. Olen vähitellen alkanut uskoa, että asioilla on tarkoituksensa, joten olin varma, että maitokauppalangallekin löytyy käyttötarkoituksensa.

Ja niinhän se löytyi ja vielä lähempää kuin olisin osannut arvatakaan: meidän omasta, upeasta tähtilaatikosta eli Starboxixta. Olen monesti ihaillut Willasarkkon Jamielan kädentaitoja ja erityisesti ohjeita, joissa ei turhia kikkaikka ja kiemurrella. Vinokenoraitahuivi iski kerrasta tajuntaan ja päätin kokeilla, miten se onnistuisi.

Onnistuihan se, näin maallikon silmiin, vähintäänkin kohtalaisesti. Ohje oli ihanan yksinkertainen ja työ sujui kutosen puikoilla kohtuullisen joutuisasti. Täydellinen telkkarinkatsontaohje!

Pieni miinus tuli langasta. Olin ostanut Elegian maanantaikappaleen ja jo työn alkumetreillä jouduin selättämään kolme solmua ja yhden sotkun (katkennut lanka sisällä). Otin yhteyttä valmistajaan ja nyt on hampaankolotkin puhtaana. Toinen lankaan liittyvä miinus on sen korkea muovipitoisuus, minkä seurauksena kädet hikosivat neuloessa. Vai olikohan kysymys vain siitä, että penkkiurheilija itse otti kotisohvalla ylimääräisiä kierroksia ja eläytyi urheilusuorituksiin vähintäänkin riittävästi. Mene ja tiedä.

Joka tapauksessa aivan ihana ohje! Suosittelen!

Neulomisen iloa ja puikkojen kilkkeen riemua juuri Sinulle!