Joulukalenterin luukut 8-12: Joulun tunnelmaa ja pari riviä työttömyydestä

En ole koskaan löytänyt itsestäni konemoodia. Toistaminen vain toistamisen vuoksi ei ole minun juttuni. Se on taas todistettu. Joulukalenterissakin, siis tässä, jossa piti olla joka päivälle oma luukku. Ei ole. Kun aikaa on vuorokaudessa vain 24 tuntia, on pakko karsia. En tee asioita blogatakseni, joten tästä on helppo nipistää.

Omasta suklaajoulukalenteristanikin söin joulukuun kymmenentenä päivänä ensimmäiset 10 konvehtia. Illalla sängyssä, Karjalan kunnailla -sarjaa katsoessa. On muuten laatudraamaa, uhanalaista lajia. Jos ei suklaansyöntiäkään pysty joka päivä toistamaan, on se merkki siitä, että ihminen on vähintäänkin epäbyrokraatti.

Minussa ja Tonttu Toljanterissa on paljon samaa. Meitä iskee idealla. Joulu on siitä mahtavaa aikaa, että ideoita on kaikkialla. Joulumyyjäisissä, Pinterestissä, koiralenkkikeskusteluissa ja mainoslehdyköissä. Sen kun vain poimii eniten itsensä näköiset jutut. Jos vain tulvan keskellä enää näkee mitään.

Näin joulun aikaan on pakko todeta, että työttömyydessä on yksi hyvä puoli (tai on siinä aika montakin...). Ei nimittäin ole tarvinnut ryynätä itseään pikkujouluissa. Siis niissä työpaikan yhteisissä myötähäpeäkarkeloissa, joissa jotkut ovat keksivinään mukahauskaa ohjelmaa, toiset naureskelevat iänikuisille tonttunimille ja tarjolla on vain teollisia laatikoita ja alipaistettua sitka"kinkkua". Niissä hippaloissa ei ole joulumieltä nähtykään.

Pahimpia ovat ne pikkujoulut, jotka on yhdistetty (tukiaisten maksimoinniksi) joihinkin "kehittämispäiviin". Niistä kun ei pääse millään karkuun. Siinähän istut kuin tatti paskassa. Pikkujoulut ei vain sovi minulle, jouluihmiselle.

Tehdään nyt vielä toinenkin oikopolku työttömyyteen, kun aiheeseen päästiin. Kolasin muuten pihan tällä kertaa oikein erityisen huolellisesti. Pääsee näet hyväntekeväisyysjärjestöt bemareillaan tontilla ympäri. Jotain pienimuotoista liikenteenohjaustakin suunnittelin, ettei ruuhka pääse naapureita häiritsemään.

Ai miksikö ne avustusjärjestöläiset meille pukkaa? No eikos työttömyys ja lapsiperhe ole sellainen yhdistelmä, että sillä alkaa kinkkua, ruokakassia ja lahjakorttia satamaan ovista ja ikkunoista?

Ai, ei sada vai? Kun ei itse kuulu mihinkään hyväntekeväisyysjärjestöön. Ei edes sossun kirjoille. Sitä tyhmä ihminen yrittää, monellakin tavalla, arkea rakentaa. Fiksu olisi avioeronnut, ainakin paperilla, ja kerännyt sen avulla leipänsä päälle kukkurakerroksen makkaraa. Niin toimii hyvinvointivaltio.

Maistuipa makialta, vanha kirjoittamisen tyyli. Ihan oli pakko hetkinen herutella. Ei pääse koira karvoistaan. Ja hyvä niin.

Palataan jouluun. Alla kuvakooste viime päivien puuhista. Paljon on mahtunut touhua ja tohinaa sekä rauhoittumisen hetkiä muutamaan päivään. Sieltä se joulu tulee, pikkuhiljaa ja hiipimällä....

Aloitetaanpa Pieksämäen Veturitalleilla järjestetyistä joulumyyjäisistä. Lauantain tapahtumassa vieraili kaikkiaan 7000 ihmistä, huikea päärä! Kauppa se on, mikä kannattaa, joten eiköhän tuoltakin tullut vähintään bensarahojen verran :) Pienet piparkakkutalot (valitettavasti rajautuivat kuvan ulkopuolelle) olivat näiden(kin) myyjäisten juttu. Tuo kuvassa oleva ihanuus on minun Siskoni. Sydänemojin paikka, mutta tämä Flockeri on niin Fuckeri, ettei tällä saa tehtyä mitään....
Samaisen lauantain myöhäisempi hetki, kun kävimme Parikanniemen lastenkodilla järjestetyllä Jouluvaelluksella. Tapahtuma järjestettiin jo 21. kerran, ja meidän historiassamme vierailu oli neljäs. Tämä on todellakin tilaisuus, jossa kannattaa käydä, kauempaakin! Vaellus, johon on nähty todella vaivaa, ei maksa mitään. Glögistä, pipareista ja pullasta saa maksaa sen, mikä hyvältä tuntuu. Kotiinviemisenä saimme taas joulun tunnelmaa ja purkillisen kotitekoista sinappia :)
Rakkaudesta kransseihin. Mökkitontilta haetut mustikanvarvut taipuvat moneksi, tällä kertaa kranssin muotoon.
Tässä kohtaa lähtee kiitokset tädilleni, jolta sain kassillisen puhtaita lasipurkkeja. Aamupäivä on valjastettu sinappitehtaalle, iltapäivällä on suklaatalojen vuoro.
Suklaatalo valmistetaan siis tällaisilla silikonimuoteilla. Riisimuroja ja sulatettua suklaata sekaisin, vellit muotteihin ja muotit kylmään. Kylmien osien liittäminen toisiinsa käy helposti sulalla suklaalla (eikä sormet pala). Tällä samaisella (kalliilla!) muottisetillä saa tehtyä myös tavallisen piparkakkutalon, mutta mielestäni tavalliset leikkuumuotit toimivat siinä paremmin. Toki talon voi tehdä pelkästä sulasta suklaasta (ilman riisimuroja). Tällöin myös kuviot erottuvat paremmin. Kerran kokeilin, ja siihen meni aika monta suklaalevyä :)
Tervehdys! Minä olen Eino, Ollikaisten uusi Kotitonttu!
Ihastuttava idea Einosta lähti mukaani Pieksämäeltä. Kanaverkosta hattu ja sopivasti pihakuusta harventamalla rakentuu myös parta ja piippalakin sisukset. Parta on ihan askarteluvillaa ja nenän tehtävää (samoin kun kulkusen) toimittaa kranssiaskartelusta ylimääräiseksi jääneet joulupallot.
Välillä onni on myötä ja ihana ihminen antoi minulle vanhan sukkalehtensä. Nyt on Ollikaisen akka onnellinen :) Ainakin niin kauan, kunnes huomaa, ettei niiiiiin ihanien Anelmaisten tekeminen olekaan niiiiiin helppoa :) Alku on aina hankalaa ja varsilla (neulon molempia sukkia rinnattain) on nyt mittaa n. 10 cm. Siitä se lähtee :)

Männäpäivän iltana otimme myös joulukorttikuvan: tyttö, poika ja kultainen noutaja. Sai siinä muutaman räpsyn ottaa ennen kuin tuli otos, jossa kaikki ovat liikkumatta :) Jos lapset katsoivat kameraan eivätkä hirveästi häilänneet, koira haukotteli tai muikisteli suutaan. Toisaalta, jos meidän joulukorttikuvassa kaikki olisi kuin sisustuslehden mainosotoksessa, ei se olisi meidän eläväisen perheen tohinantäyttämän arjen mukaista. Ja hyvä niin.

Leppoisaa joulunodotusta! Palataan taas asiaan, kun asiaa on :)