Kortit, joita kukaan ei toivottavasti koskaan saa

Jokainen korttiaskartelija tietää sen tunteen. Kauniit materiaalit, onnistunut sommittelu, sopivasti runsautta tai vähemmän on enemmän. Tilanteesta riippuen. Sitten koittaa se hetki, kun joku saa kortin. Ehkä ilahtuu, toivottavasti. Jos suuntaviivoiksi on annettu musta, hopea ja sininen sekä hääteema, jokainen näkee tuon yhdistelmän omalla tavallaan. Romanttista vai rustiikkia, vahvoja värejä vai hempeitä sävyjä. Tehdessään voi vain arvailla.

Tietekin sitä toivoo, että saaja tai ostaja ilahtuu. Eihän sitä kaappiinsa kukaan askartele. Eihän?

Paitsi tällä kertaa. Nyt toivon, etteivät nämä kortit koskaan päädy kenellekään.

Ja samaan aikaan tiedän, ettei näin tule käymään. Nämä menevät kuulema tarpeeseen.

Nämä kortit lähtevät matkaan vielä tämän viikon aikana. Paketin osoitekentässä lukee Lastenklinikka ja lasten teho-osasto. Ihan kuin vastauksena usein kokemaani kiitollisuuteen törmäsin sattumalta (onko sellaista, sattumaa siis?) Facebookissa keskusteluun, jossa yksi johti toiseen ja kolmas on nyt tässä. Kymmenen osanottokorttia. En osaa laittaa rahaa keräyslippaisiin tai ryhtyä mihinkään kuukausilahjoittajaksi, mutta onneksi hyvää voi tehdä myös näin. Kiitos tästä mahdollisuudesta ja sen nostattamista tunteista.

Olen onnellinen, sillä saan tänäkin iltana peitellä omat lapseni sänkyyn ja toivottaa heille hyvää yötä.