Kun sata asiaa ottaa päähän...

.... ja koko elämä räjähtää! Muutama päivä sitten listasin onnellisuudentuojia, tänään on kengässä hiertävien kivien vuoro. Katsoppas, kun elämä ei ole pelkkää naminamia.

Pahanmielenaiheuttajien listaaminen itsessään ei ole ratkaisu mihinkään, mutta välillä käy niin, että ongelman nimeäminen on jo puoli ratkaisua. Yleensähän pahimpia ovat ne möykyt, joista ei oikein saa kiinni - sen enempää käsin kuin käsitteellisestikään.

Sitten on myös niitä murheenkryynejä, jotka eivät poistu tai muutu, vaikka päällään seisoisi. Mihin kateus häviäisi, vaikka sitä kuinka inhoaisi? Tai kyräily? Aina on ja tulee olemaan ihmisiä, jotka nauttivat vehkeilystä. Asemasotaan kannattaa jämähtää, jos ei halua kokeilla mitään. Ei edes oman poteronsa rajoja. 20 vuotta on näillä kylillä tehty näin ja varmaa on vain se, että matka jatkuu ja balalaikka soi.

Ja jos ihan rehellinen olen, sain aika monet naurut tätä listaa kootessani. Negatiivisten asioiden pinoaminen käy viihteestä. Ainakin kirjoittajalle itselleen. Lukijan maailmaan kun minulla ei ole pääsyä.

Eläkä suotta viitsi lähettää yv:llä mitään nimetöntä naukua otsikolla: "Voi kun oli negatiivista tekstiä". Eiköhän tuo tullut selväksi jo otsikosta. Siis se, että sisältö on pelkkää pinottua kakkaa.

Ja nyt itse listan kimppuun:

Ihmiset, jotka eivät osaa kirjoittaa yhdyssanoja. Yhdys sanoja. Olen nyt viikon verran katsellut A:ta ja tavuviivoja ja välillä tuntuu, ettei ykkösluokkalaisten ja meidän aikuisten äidinkielellinen osaaminen juurikaan eroa toisistaan.

Ahneus. Otetaan, kun ilmaiseksi saadaan. Kaikki. Kassillinen priimakuntoista käytettyä lastenvaatetta. Tarpeeseen? Vai vain siksi, kun vaan saa? Lisää. Enemmän. Ja kun tullaan kadulla vastaan, ei olla tuntevinaan.

Yv:t, av:t ja mieheltä kyselyt. Jos ei edellisestä selvinnyt, niin kyllä, inhoan Facebook-kirppariammattilaisia, jotka paremman tekemisen puutteesta varailevat kaiken ja mahdollisen ja jo seuraavassa nanosekunnissa unohtavat "shoppailunsa".

Ihmiset, jotka muuttavat käyttäytymistään sen mukaan, keitä seurassa on. Kasvatus vai kaivovesi, syyllistä on mahdotonta käydä osoittamaan sormella.

Aikuiset ihmiset (keskimäärin naispuoleiset), jotka lietsovat lastensa kaverisuhteita omien mieltymystensä mukaan. Ks. tarkemmin alla.

Pikkutytöt, jotka pystyvät olemaan kerrallaan vain yhden kaverin kanssa. Ei tässä ole kysymys aivojen anatomiasta tai jostain erityisestä pikkutyttöpahuudesta. Lapsi sosiaalistuu äitinsä toimintamalleihin. Kyllä. Olen istunut ihan riittävästi hiekkalaatikon reunalla ja katsellut maailmaa monenlaisten ikkunoiden läpi. Vanhemmat rakentavat "parhaat kaverit" jo alle vuodenikäisille. Avoimet äitituvat tai mitä piiri-istumiskerhoja lienevätkään, ovat tästä näkökulmasta ammattikasvattajalle hirvitys. "Katsoppa, Joonas, kun sinun paras kaveri tuli juuri sisään". Joonas se siinä makaa lattialla kakat vaipassa ja kuolaa. Ikää 7 kk. Arvoasetelmaa rakentamassa.

Työllisyyspalvelut. Työvoimapalvelut. Virkamiehet. Ovat patistavinaan ihmisiä töihin, mutta unohtavat itse hoitaa omat hommansa. Laiskuus on suure, jota voidaan havainnoida työtoiminnan suoritteina. Faktoja ja mielipiteitä ei kannata sekoittaa keskenään. Tässäkään asiassa.

Edelliseen kuuluen ne sosiaali- ja työhallinnon virkamiehet sekä muut kaverintyöllistämät, jotka rakentavat asiakkaidensa tulevaisuutta taustapeilistä käsin. Tunnen isän, toivoton poika. Kun ne kaikki muutkin. Aina ja ennen. Töissä tulee kiire, kun pitää ehtiä aamukahvilta lounaalle. Ja juoruta siinä välissä. Olen niin nähnyt tämän "auttamismaailman".

Myyräkarkottimen ääni. Kaunis kesäilta, lasissa hyvää punaista ja taustamusiikkina järkyttävä piipitys. Naapuriviha elää ja voi hyvin.

Hajonneet iskarit. Huonoon aikaan. Öljynvaihto, joka unohtuu kerta toisensa jälkeen.

Kerrostalossa kaikuva poravasaran ääni. Tassuttelu. Suihkussa käyminen klo 19 jälkeen illalla. Elämänäänet. Porraskäytävässä aivastelu. Yhdessä kylvetyn nurmikon poikki oikaiseminen. Heippalappujen kirjoittelu. Koiran ulina. Typeryys. Kaikenlainen lahkolaisuus.

Työnhakuleikit. Kun omaan elämäänsä kyllästyneet virkamiehet juoksuttavat ihmisiä työhaastatteluun ja paikat on jo etukäteen jaettu omille, talon sisäisille kavereille. Kun oikeat työt puuttuvat, on tulos tässä. Ja sitten kuvitellaan, että kilpailukykyä nostetaan teettämällä esim. sairaanhoitajilla ylimääräisiä työminuutteja tai leikataan lomarahoista. Kun töissävetelehtijät karsittaisiin, se olisi sellainen kiky, että alta pois. Ai, ei toteudu vai, lonkanvetäjäthän ne päättää.

Paasaajat. Ihmiset, jotka ääneen päästyään vaan paasaavat ja paasaavat, vaikka korvat meni mutelle jo viisi minuuttia sitten.

Myyjät, jotka eivät tunne tuotteitaan.

Kontaktointi. En muistanutkaan, miten vaikeaa se on. Kuplia edessä ja kuplia takana.

250 e uhkasakko pädin mahdollista rikkomista varten, nokkahuilu, koulukuvaus... Se siitä maksuttomasta perusopetuksesta. Pirun kalliiksi käy, koulunkäyti, jo heti ensimetreiltä. Ja sitten joku on mukahuolestuvinaan lasten eriarvoisuudesta ja köyhyyden vaikutuksesta kaverisuhteisiin ja jopa koulukiusaamiseen. Tekopyhyyttä sanon minä.

Koulukiusaajat ja vastuuta pakenevat opettajat. Kiva-koulu ei käsitteenä ole ratkaisu vaan lupa sulkea silmät.

Wilma. "Huomaa hyvä lapsessa" on houkutteleva koulutuspäivän otsikko, mutta eipä sieltä mitään päähän jää. Tai ole jäänyt. Jos ulkopuolisen havainnoijan mielipidettä kysytään.

Takaluukussa roikkuvat bemaripellet.

Iskiashermosärky ja klimppaava mustekynä. Raivostuttavia molemmat, mutta burana auttaa vain toiseen.

Hammashoitaja, joka ei osaa käsitellä lapsia ja lietsoo hammaslääkäripelkoa. Suunrepijät. Hammaslääkärit, jotka työntävät suun täyteen instrumentteja. Hammasraudat. Ensimmäiset, toiset ja kymmenennet. Lopputulos ei korreloi riesan kanssa. Puhun nyt vain omasta suustani.

Toispuoleinen niskasärky.

Äidin ohittaminen oman lapsen asioissa. 24/7 arkea ei havainnoida viidessä minuutissa virkahuoneen pöydän ääressä. Ei, vaikka olisi juuri koulunpenkiltä tullut. Lapsi- ja perhepalveluissa hääräävät "ammattilaiset", joilla ei ole omia lapsia. Mitenhän uskottava olisi ajokortiton autokoulunopettaja? Ai, ei ole laillista vai?

Mikkelin asuntomessut ja uuden sairaalan taideseinä. Rahaa on kuin roskaa, kun on imagosta ja kulissinkiillottelusta kysymys. Hällä väliä, jos rahat eivät riitä perusterveydenhuoltoon saatikka ennaltaehkäiseviin palveluihin. Kunhan pinta kiiltää.

Ja siitäpä tulikin mieleeni: poliittinen paskanjauhanta. Näköalattomuus ja mammonanpalvonta. Ihan samassa suossa punikit ja porvarit. Vaalikarja eli ihmiset, jotka uskovat vain toisen puolen puhujia.

No voihan räkä! Valituslistalla on pituutta jo liiankin kanssa enkä ole vasta päässyt kuin vauhtiin... Varmaa siis on, että näiden loppukliimaksien jälkeen tulee vielä kakkososa....

Työssäkäyvät ihmiset, jotka valittavat töistä. Töissä ja töiden jälkeen. Lomalla. Aina on jotain pielessä. Tule hyvä ihminen sieltä töistä pois ja anna paikkasi sellaiselle, joka työstä pitää. Meitäkin on. Vai kuvittelevatko työssämarisijat, että vesilasiin jää sormenpaksuinen aukko, jos heidän armonsa poistuu työpaikalta. Valitettavasti näin ei ole. Ihminen on ihmisellä korvattavissa. Ainoa paikka, jossa ihmistä ei voida korvata, on perhesuhteet. Poismenneen äidin tai lapsen tilalle ei tule uutta. Siihen jää monttu. Ikuisesti.

Vaikka kuvitteleehan ne, kertakäyttöihmissuhdelaiset, että lähisuhteetkin on korvattavissa. Että uusia äitejä ja isiä tulee ja menee kuin heiluriovessa. Edellisen mennenit haisee lakanoissa ja uusi jo ryskyttää etuovea. Isähahmoja ja satuhahmoja. Edellisen äijän kanssa kiukutellaan ja uuden kanssa leperrellään. Ja siinä välissä uskotellaan lapsille, että se edellinen isä, se se vasta oli mätä tapaus. Ainakin lapsi oppii, mitä propaganda on.

Ei-toivottu yövalvominen.

Ripuloiva koira. Siihen on tällä kertaa hyvä lopettaa. Paskalammikko keskellä olohuoneen lattiaa ja kuvottava lemu.