Maaliskuussa pörisee kevät

Ihanaa maaliskuuta Teille kaikille!

Pakkasmittarista viis, nyt on kevät! Maaliskuu on minun kuukauteni, se on mahdollisuuksien, uusien alkujen ja kevään odotuksen parasta aikaa. Maaliskuu tuo iloa ja valoa, piteneviä päiviä ja herneenversoja ikkunalaudalle. Tipuja, pupuja ja hersyvää keltaista.

Maaliskuu on pakannut paljon hyvää meidän perheeseen: se on synttäriputkikuukausi - Lumi täyttää seitsemäs päivä kaksi vuotta, Anni kuudestoista päivä seitsemän vuotta ja minä itse kuukauden kalkkiviivoilla 42 vuotta.

Palataanpa hetkeksi lapsuuteen. Maaliskuun lopussa syntyneelle pääsiäinen tarjosi usein hyvät suuntaviivat niin syntymäpäiville kuin lapsikavereiden tuomille lahjoillekin. Parhaita juhlia olivat tietenkin ne, jolloin sain keon pääsiäisimunia. Ja voi sitä ilon päivää, kun munasta löytyi "timanttisormus". Niin, tuohon aikaan sekin oli mahdollista :) Onko muuten tämän päivän munissa enää sormuksia?

Yksi lapsuuden synttärikakku on jäänyt erityisesti mieleen: neliönmuotoinen peruskermakakku, jonka päällä oli riveittäin herkullisen keltaisia persikanpuolikkaita. Jokaisessa persikanpuolikkaassa oli neilikat silminä ja kuorittu manteli nokkana. Varsinainen tipuarmeija!

Niin. Historia toistaa itseään. Tuosta tipukakusta on aikaa kolmisenkymmentä vuotta ja rapiat, ja tänään olen taas persikanpuolikkaiden äärellä. Muutama päivä sitten näin Pinterestissä kuvan valkoisesta levypiirakasta, jonka päällä oli persikanpuolikasmehiläisiä. Olihan niitä testattava :)

Alla oleva rahkapersikkatortun ohje on jälleen lapsuuden peruja. Konstailemattomia, aitoja makuja. Niistä on parhaat paakkelssit tehty.

Rahkapersikkatorttu (n. 23 cm irtopohjavuoka)

Pohja:

100 g voita (tai margariinia)

1/2 dl sokeria

1 muna

2 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Vaahdota voi ja sokeri ja lisää muna vaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää pohjataikinaan. Levitä taikina irtopohjavuoan pohjalle ja vähän matkaa reunoille (käytä leivinpaperia vuoan pohjalla).

Täyte:

1 tlk persikoita (isompi tölkki, kokonaispaino n. 800 g)

200 g maitorahkaa

1 dl kuohukermaa

puolen sitruunan mehu

2 munaa

1/2 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

Palastele suurin osa persikanpuolikkaista pieniksi paloiksi (jätä vaikka neljä persikanpuolikasta mehiläisiksi) ja asettele palaset pohjataikinan päälle. Sekoita muut täytteen ainekset kulhossa ja kaada persikanpalojen päälle. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 45 minuuttia.

Mehiläiset

muutama persikanpuolikas

pari palaa tummaa suklaata

pala valkoista suklaata

mantelilastuja

Kuivaa persikanpuolikkaat. Sulata tumma suklaa pienessä minigrip-pussissa. Leikkaa pussin kulmaan pieni aukko ja pursota suklaata raidoiksi persikanpuolikkaille. Tee samalla suklaalla myös naamat. Pursota valkosuklaasta silmien pohjat ja tee tummalla suklaalla "katse". Tee persikanpuolikkaiden keskelle pienet viillot ja laita niihin mantelilastut siiviksi.

Leipomisen iloa ja ihania kevään odotuksen hetkiä!