Miten löytää opiskelumotivaatio päivässä?

Bloggaaminen on ihan hiton vaikea taiteenlaji!

Jos jaat ruokaohjeita, voit olla melko varma siitä, että pullat paistetaan samalla tavalla tänään ja viikon kuluttua. Ellei katastrofia tule, jauhoja saa kaupasta, hiiva kohottaa sämpylät ja uunin 250 astetta on edelleen 250 astetta. Vuoden kuluttua tilanne voi toki olla toinen. Kiertoilmauunit, induktioliedet ja jatkuvasti päivittyvä leivonta-ainesarsenaali haastavat totuttuja toimintatapoja. Pullat leivotaan jatkossakin maitoon, ellei joku keksi, että siitä tulee syöpä, keripukki ja ennenaikainen kuolema.

Leivontaohjeiden jakaminen on turvallista, sisäsiistiä ja harmitonta touhua. Jauhojen pöllyttely ei mene tunteisiin.

Vai onko meillä enää edes tunteita? Ihmismassa elää ihanassa "happy, happy, joy, joy" -pintakiiltomaailmassa, jossa vain kivan jakaminen on sallittua. Ihquuu ja *jaxuhali*. Oikein olemisen haarniskasta on tullut todella ahdas.

Pieni sivuhyppy. Tällä viikolla kuuntelin pitkästä aikaa fiksua ihmistä ja hän totesi mielestäni hyvin (siteeraan sisällön, en tarkkoja sanoja): Tänä päivänä työnhakutilanteissa usein halutaan, että uusi työntekijä tulee talon sisältä.  Se varmistetaan työpaikkailmoituksissa niin, että pätevyysvaatimuksiin laitetaan jokin asia, jonka vain hallinnon sisällä olevat voivat tietää/osata. Huvittava esimerkki tässä mielessä on työhallinto ja siellä käytettävä URA-järjestelmän osaaminen. Työnhakijat toisistaan erottelevana avaintaitona käytetään sellaisen windows-pohjaisen ohjelman osaamista, jonka osaaja pystyy perehdeyttämään uudelle työntekijälle puolessa päivässä! Olin myyty, tuo ihminen tietää, mistä puhuu!

Vaikka kukaan muu ei asiasta puhu. Jos puhuu, saa ikävän maineen ja se muistetaan. Varsinkin siellä työnhakutilanteissa.

Palataan otsikkoon ja sen nostattamiin tunteisiin - kyllä, uskallan tunnustaa kuuluvani siihen kummalliseen ihmisryhmään, joka menee tilanteesta toiseen tunne edellä. Onko se sitten siunaus vai kirous, mutta omaan myös äärettömän vahvan intuition. Ensivaikutelmia rakentavat ne ihmiset, joilla on eniten peiteltävää.

Ei ole muuten kovin kauaa siitä, kun katsoin dokumentin, jossa yhtenä aiheena oli juuri tuo intuitio, yksilön kyky aistia ja kokea ympäristöään. Ohjelmassa esitettiin myös näkökulma, jonka mukaan mitään ihmisen yli- tai ulkopuolelle menevää intuitiota ei edes ole olemassa: on vain aivojen mieletön kyky käsitellä dataa.

Sitten itse asiaan eli siihen, mikä bloggaamisessa haastaa. Siis silloin, kun ei jaeta pullanpaistoa.

Myrskyisämmät vedet ovat edessä silloin, kun lähdet bloggaamaan arjen ilmiöistä ja päivän kokemuksista. Tämän hetken tieto voi viiden minuutin kuluttua olla valhe. Varsinkin, jos on kysymys ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, tulkinnoista, ymmärryksestä ja kiireessä tehdyistä päätelmistä. Asioita katsotaan uudelleen ja huomataankin, että tuli tehtyä virhe. Ihmisen tekemän virheen voi korjata. Ei mitään sen ihmeellisempää.

Tosin mikään ei muutu, jos kukaan ei tunnusta tehneensä virhettä. Itsekin teen jatkuvasti virheitä, varsinkin äitinä.

Mutta mitä se tarkoittaa blogimaailmassa? Jos tänään koet jotain, jaat sen ja saat huomenna tietää, että taustalla olikin väärä informaatio, mitä teet? Olet itse jakanut informaatiota, joka ei enää pidä paikkansa. Eikä tämän päivän kokemus kuitenkaan mitätöidy sillä, että huominen tuo uutta tietoa. Tänään saan olla pettynyt, vaikkei se aina kanssaeläjiä miellytäkään.

Pitäisikö minun poistaa elinen opiskelupostaustani siksi, että tieto on muuttunut. Tunne siitä, että mielestäni ihan hyvä perustutkinto muuttui viidessä minuutissa vessapaperiksi, on aito pettymys. Harmistus.

Onneksi maailmassa on vielä suoraselkäisiä ihmisiä, jotka uskaltavat myöntää tehneensä virheen. En siis joudukaan opiskelemaan Havighursteja ja kumppaneita kahteen kertaan, sillä samat sisällöt löytyvät jo tehdystä tutkinnosta. Eikä kokonainen tutkinto maadu :) Se on ongelmajätettä, joka kulkee mukana aina soveltuvin osin.

Se on välillä pienestä kiinni, se opiskelumotivaatio. Hetkessä sammuu ja toisessa syttyy. Tärkeintä on kuitenkin se uuden oppimisen ja oivaltamisen palo, joka toivottavasti meissä jokaisessa aikuissessa kytee. Liekit välillä sammuvat, mutta siellä se punaisena hehkuu, innostus, innostujaihmisellä. Siitä pidän kiinni, innostuksen ja tunteilun rohkeudesta.