Pakko ottaa kantaa: Päivähoidon työntekijäpula on myös poliitikkojen oman lyhytnäköisyyden seurausta

Aamun Länsi-Savosta saimme lukea, kuinka kansanedustaja "Taavitsainen perää kaupungilta vastausta varhaiskasvatuksen työvoimatilanteeseen". Päteviä työntekijöitä on ollut hankala saada ja jatkuvasti vaihtuvat sijaiset uhkaavat jo varhaiskasvatuksen laatua.

Kerrankin on pakko todeta, ettei kaikkea lokaa tässäkään asiassa voi kaataa Mikkelin kaupungin niskaan. Taustalta löytyy monta sellaista kysymystä, jotka ovat puhtaasti riippuvaisia poliittisesta tahdosta - ja tässä tapauksessa tahdottomuudesta.

Olen keikkatöitä tehdessäni päässyt tutustumaan myös päiväkotimaailmaan. Täysin epäpätevänä.

Niin. Epäpätevyydestä kyllä mielellään huudellaan, mutta harvemmin pysähdytään aidosti pohtimaan, mitä se tarkoittaa. Epäpätevyyshän mielletään pystymetsäläisyydeksi, osaamattomuudeksi ja pahimmillaan jopa sopimattomuudeksi tehtävään. Tässä yksi näkökulma osaamisen puutteeseen:

Olen pohjakoulutukseltani kasvatustieteen maisteri ja aikuiskouluttajan pedagoginen pätevyyskin löytyy. Yliopistollisia opintopisteitä on kasassa hieman vajaat 500 ja pääaine kasvatustieteen lisäksi sivuaineitani ovat mm. erityispedagogiikka, psykologia ja yhteiskuntapolitiikka. Sosiaalialan työkokemusta on reilut kymmenen vuotta, alakoulukokemusta löytyy reilun vuoden verran ja päiväkotityötäkin on takana reilut 9 kuukautta. Vaipanvaihdostakin on kokemusta aika monen vuoden ajalta - siitä ovat perheemme pienimmäiset pitäneet huolen.

Jos minä haluaisin lukea itseni lastentarhanopettajaksi, on edessä kaksi väylää:

A) Ammattikorkeakoulu, sosionomitutkinto, johon sisältyy myös lastentarhanopettajapätevyys. Kolme ja puoli vuotta koulunkäyntiä. Hyvä puoli se, että opinnot on mahdollista tehdä monimuotototeutuksena parin kilometrin päässä kotoa. Lopputuloksena se vähempiarvoinen LTO.

B) Yliopisto, edelleen ne samat yli kolme vuotta opiskelua, mutta ammattikorkeakouluun verrattuna yliopistossa ei ole monimuotomahdollisuutta. Muutto Jyväskylään ja päiväkoululaiseksi meneminen on perheelliselle 42-vuotiaalle aika kova satsaus. Lopputuloksena tosin se arvostetumpi LTO ja esiopetuspätevyys.

Täydennyskoulutuksen näkökulmasta sekä ammattikorkeakoulu että yliopisto ovat rautakangennotkeita työelämätarpeisiin vastaajia. Mainostekstien kieli on valitettavasti vain markkinamiesten juttuja, joista puuttuu kosketus arkitodellisuuteen.

Ja se paljon mainostettu jo olemassaolevan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen osana tutkintoa - se ei ole markkinaretoriikkaa, se on pelkkä vitsi.

Viime talvena päiväkodissa sijaisuutta tehdessäni kysyin päiväkodin johtajalta, mikä on helpoin tapa päivittää osaamiseni lastentarhanopettajaksi. Tuolloin kuulin, että mm. Itä-Suomen yliopistolla on täsmäväylä, joka on räätälöity juuri tähän työelämän tarvevaatimukseen yhteistyössä kaupungin kanssa. Jes! Otin tietenkin asiasta selvää ja sain tietää, ettei tuollaista mahdollisuutta enää ole vuosiin ollut.

Saman viestin kuulin taas tänä aamuna, tällä kertaa vähän eteläisemmästä Suomesta. Mahdollisuus täsmäkouluttautumiseen on ollut, mutta se on lakkautettu jo muutama vuosi sitten. Ilmeisesti OAJ:llä oli jotain nokankoputtelua aiheesta. Kuka se kenenkin talutusnuorassa tallustaa.

Kuriositeettina on todettava, että KM-pohjalta kestää 1-1,5 vuotta pätevöityä luokanopettajaksi (luokanopettajapuolella siis tällainen erillinen täydennyskoulutusmoduli on olemassa). Jos alakoulun oppiainedidaktiikka ja oppilasarviointi on mahdollista omaksua arjen työn käyttövoimaksi tuossa ajassa, niin tippaakaan lastentarhanopettajuutta mitätöimättä tuo kolmen vuoden opiskeluvaatimus tuntuu vähintääkin kummalliselta.

Eikä uudelleenkouluttautumisen haasteet tutkinnon pituuteen tai oppilaitoksen sijaintiin pääty: juhlapuheissa kyllä vaahdotaan elämänlaajuisesta oppimisesta sekä uudelleen- ja täydennyskoulutuksen merkityksestä, mutta yhden korkeakoulututkinnon sääntö on melkoinen vastaisku meille ammatintäydentäjille. Jos keväällä on jaossa 40 opiskelupaikkaa, niistä noin 30 on jo korvamerkitty niille, joilla minkäänlaista korkeakoulututkintoa ei vielä ole. Kilpailu muutamasta paikasta auringossa käy kuumana.

Kummallista alueellisen työvoimatarpeen näkökulmasta on myös se, ettei missään vaiheessa korkeakouluun hakeutumista kysytä, onko sinulla jo jalka työelämän ovenvälissä. Toisin sanoen - onko päivitetylle osaamisellesi käyttöä. Valintakokeissa tuijotetaan vain testisuoriutumista ja omalta kohdaltani täytyy tunnustaa, ettei ulkolukukapasiteettini enää vastaa parikymppisen opiskelijan tasoa.

Tylsää todeta, että eräässä mikkeliläisessä päiväkodissa minulle sanottiin suoraan, että jos saat tutkintopuolen ajan tasalle, töitä löytyy heti.

Ymmärsit varmaan, ettei tässä ole kysymys pelkästään Mikkelin kaupungin virkamiesten tahtotilasta. Jos pätevien lastentarhanopettajien puute on aito ongelma, on syytä ryhtyä töihin. Ei vain Mikkelin kaupungin vaan myös poliittisten päättäjien! Varhaiskasvatuksen notkeat täydennyskoulutusväylät on saatava takaisin ja toimimaan! Pyörää ei edes tarvitse keksiä uudelleen - sellainen on jo ollut olemassa.