Rantakylän kartanon Omenankukkajuhla - hätähuuto paikallisille kulttuuritoimijoille?

Olemme hetkessä elävä kesätapahtumaperhe. Rakastamme sitä tunnetta, kun aamulla lehteä plaratessa huomaa, että lähellä on joku houkutteleva tapahtuma. Perhe autoon - tai fillarin selkään, niin kuin tänään aamupäivällä - ja nenut kohti jotain uutta.

Tiedämme, että tässä toimintamallissa on riskinsä. Lähipiirimme tietää, että heille voi tulla hyvinkin lyhyellä varoitusajalla puhelu, jossa kysytään mukaan Lahdenreissulle tai koiralle pissittäjäksi. Onni onnettomuudessa on kuitenkin se, että he osaavat myös sanoa "ei". Ja siihen "ein" sanomisen kykyyn me luotamme. Juuri äsken soitin äidin pariksi päiväksi meille mummihommiin: tuli näet hinku päästä Kaisaniemeen radio SuomiPopin konserttiin...  Laatuaikaa siskon kanssa.

On tässä hyppäyksellisessä elämäntavassa toinenkin heikkous, pohjatiedon puute. Jos mainoksessa sanotaan, että kysymyksessä on "koko perheen iloinen kesätapahtuma järven rannalla, kesäkukkien loisteessa ja tarjolla on monipuolista ohjelmaa lapsille", lähdemme siitä, että a) kysymyksessä on iloinen tapahtuma, b) tapahtumapaikalla todellakin on järvi (ei lampi, kuralätäkkö tai kuusiryteikkö) ja c) paikalla on todellakin lapsille ohjelmaa, monipuolisesti. Kaksi yhteislaulua ja kahvipakettiarvonta ei istu tähän konseptiin.

Onhan sitä, montakin kertaa, käyty tapahtumassa, joka ei lopulta vastaa ennakkomarkkinoinnin asettamia odotuksia. On käyty tapahtumissa, joissa ei juurikaan ole osallistujia tai mainittu "monipuolinen" ohjelma on vain hanurinsoittoa. Ja käyty tapahtumissa, joissa ainoa tarjolla oleva murkina on ollut riistohintainen makkara ja vielä viime viikolla kohtalaisen tuore pulla.

Tänään tiemme vei kotikylille, kahden kilometrin päähän ja paksun kuusiaidan taakse. Jo viikolla näin Facebookissa ilmoituksen "Rantakylän kartanon Omenankukkajuhlista" ja päätin, että noihin juhliin on mentävä vaikka vähän kevyemmässäkin juhlaretongissa.

Tässä välissä on todettava, ettei minulla ennen tätä aamupäivää ollut minkäänlaita käsitystä siitä, mikä on Rantakylän kartano. Odottaisiko meitä Kenkäverokakkonen vai Tertinkartanoykkönen? Rakastan kartanotunnelmaa, korkeita huoneita, kristallivalaisimia, kunnon ikkunoita ja juhannusruusuja. Porsliinikupit, sellaiset kukkakuviolliset, lusikkaleipiä ja narahtelevat lattialankut. Hoidetut kukkapenkit, vanhat kunnon perennat ja muutama takorautakaari köynnösruusuja varten. Henkilökunta, joka tuntee oman ja työnsä arvon.

On myös todettava, että Rantakylän kartano ei ole nähtävyys varsinaisessa mielessä, vaan se on yksityisomituksessa oleva yksityistila, johon vain juuri tänään oli sisäänpääsy.

Ja löytyihän sieltä kuusiaidan takaa ja vehreän pihatien päästä kartano:

Kartanon nähdessäni saatoin vain toivoa, että tämä Omenankukkajuhla oli järjestetty huomionhakutarkoituksessa, jotta joku paikallinen kotiseutuaktiivi oivaltaisi rappiotilassa olevan ja kulttuurihistoriallisesti merkityksellisen kartanon pusikoituneen ränsistyksen takaa ja lähtisi hakemaan tuntuvaa uudelleenrakennusprojektirahaa aina EU:ta myöten. Rantakylässä olisi todellakin tilaa yhdelle kartanolle!

Onneksi emme kuitenkaan kääntyneet pihasta takaisin kotiin vaan sisukkaan sissin lailla kiersimme varsin itikkaisen Runopolun. Puihin kiinnitetyt runot kylpivät kesän auringossa ja kuiskivat aavistuksia siitä, mitä tällaisessa kartanopaikassa on kauniina kesän hetkenä ehkä tunnettu ja koettu...

Ja lopuksi Maa- ja kotitalousnaisten pullakahvit, joiden voimalla jaksoi fillaroida alamäkeen aina kotiportille saakka.

Mikä on tämän tarinan opetus? En löytänyt Omenankukkajuhlista kartanotunnelmaa, mutta toivon sydämeni pohjasta, että joku tai jokin nostaisi vanhan puutarhaoppilaitoksen männäpäiviensä loistoon, löytäisi ne perennat rehottavan ryteikön keskeltä ja antaisi omenapuuvanhuksille niille kuuluvan arvon. Olen kuitenkin iloinen siitä, että kiersimme itikkaisen Runopolun ja meillä oli aikaa pysähtyä tekstien äärelle.

Ehkä ensi vuonna omenapuutkin kukkivat :)