"Sie ja mie, turvaa tie" ja muutama sana tekokiireestä

Valitettavasti koulutien turvallisuus ei ole asia tai ilmiö itsessään, an sich kuten saksalaiset sanoisivat, vaan se on meidän jokaisen arkisia valintoja ja päätöksentekoa silloinkin, kun ajatukset seilaavat ihan jossain muualla ja itsetuntoa pönkittävä kiire puskee päälle.

Se on muuten hassu juttu tuo kiire. Mitä useammalta kantilta olen päässyt työelämää katsomaan, sitä vähemmän on ammatteja, jossa oikeasti tarvitsisi paeta kiireen taakse. Työmuurahaiset rakentelevat itselleen mukatärkeitä "deadlineja" asioihin, joita kukaan ei aidosti tarvitse. Maailma pyörii ja ilta koittaa, vaikka niin tuikitärkeä ja tuhannen hiontakierrosta vaatinut esite (joka on jo vanhentunut valmistuessaan) ei koskaan olisi syntynytkään. Tätähän se on, sosiaalialan järjestöjen hommissa, kun oikeat työt puuttuu ja tulevien rahoitusten maksimoinniksi on oltava tekevinään jotain. Koulumaailmassakin sitä on ehtinyt nähdä monenlaista. Onko viiden minuutin myöhästyminen oppitunnilta asia, jonka takia lasta kannattaa itkettää ja retuuttaa naama punaisena pitkin koulun käytäviä? Mikä se on sellainen palaveri, jonka väliinjäännistä maailma kaatuu? Asioita saattaisi jopa tapahtua, jos palaveeraaminen jätettäisiinkin pois ja keskityttäisiin työhön tuottavana toimintana.

Ja kävisikö lopulta niin, että kaasujalan painaminenkin vähenisi, jos ihminen kokisi tekevänsä oikeaa, tärkeää työtä? Ei tarvitsisi leikkiä kiireistä ja olla näkevinään tuloksia siellä, missä niitä ei todellakaan ole.

Ei ole kovin monta päivää siitä, kun Facebookissa tuli vastaan Etelä-Savon TE-palveluiden päivitys, jossa kehotettiin ihmisiä vaikuttamisen tielle: "Kerro, minkälaiset palvelut haluat työnhakijana Etelä-Savoon..." Näen jo kokemuksen kautta silmieni edessä pöydän, jossa tätä kysymyspatteristoa on pohdittu, vatkattu ja veivattu, jota varten on perustettu työryhmä ja asiantuntijakonklaavi, ja johon kertyviä vastauksia sitten hämmästellään ja veivataan taas uudessa pyöreän pöydän tiimissä. Varmaa on, että kiirettä on pidellyt ja kalenterit täyttyneet.

Ja mitä tuosta kiireestä, palaveroinnista ja veivailusta seuraa, noin niin kuin työttömän näkökulmasta? Ei yhtään mitään. Elleivät sitten TE-konttuurissa tee "posteja" ja päätä tulla virka-ajan puitteissa leikkelemään työttömien nurmikoita. Tervetuloa; kun etupiha on kynitty voi luppoaikaa käyttää takaterassin öljyämiseen.

Palataan asiaan. Mistä tuo pienten koululaisten turvallisuutta uhkaava liikenne arkiaamuisin sitten syntyy: ihmisistä, joilla on olevinaan ihan hemmetinmoinen kiire. Harvemmin suojatien yliajajana on pelastustehtävään rientävä ambulanssi tai paloauto. Kyllä ne kiirehtijät ovat ihan tavallista sakkia, jotka ovat rientävinään johonkin tuikitärkeään tukka putkella kuvitellen, että sormen poistaminen vesilasista jättäisi ammottavan aukon. Onhan se nähty, työikäisiä ihmisiä kuolee niin lento-onnettomuuksissa kuin syövälle hävinneinäkin. Eikä silti mikään pysähdy. Jokainen on korvattavissa. Korvaamatontakaan ei kukaan kohta muista. Nimikyltteihin saa uudet tekstit. Työelämänäkökulmasta, siitä vinkkelistä, jossa on hirveä kiire.

Oman lapsen tilalle ei tule uutta.

Tuon toteamuksen jälkeen on vaikea jatkaa. Siihen tiivistyy kaikki olennainen. Se, miksi koulutiestä nyt yleensäkään lähdin kirjoittamaan on paitsi aiheen ajankohtaisuus, myös se, että kysymys on valinnasta.

Kävelimme viime viikon torstaina Annin koulutien yhdessä meidän kultaisen Hönön kanssa. Samalla kokoonpanolla suuntaamme huomennakin matkaan. Anni saa onneksi kulkea melko turvallista reitti kouluun, vaikka muutama vaaranpaikka matkalle osuukin. Tässä pari kohtaa, joissa toivoisin, että kanssakulkijat huomioisivat myös pienet reppulaiset:

Orijärven rantatien ja Karilantien risteys. Risteyksessä on hyvä näkyvyys ja vauhditkin usein maltillisia. Ylilyöntejä kuitenkin sattuu ja välillä liikenteessä on sellaisia mopoautoilijoita (ei läheskään kaikki!), joille alkeellisimmatkin liikennesäännöt tuntuvat olevan käsittämättömän vaikeita.
Orijärven aarimainen kohdalla ei tarvitse autoja väistellä :)
Matkalla ihastelimme myös punertavia pihlajanmarjoja :)
Koulureitin vaarallisin kohta eli Rakentajantien ylitys. Näkyvyyttä on molempiin suuntiin, mutta kanssa-autoilijoiden välinpitämättömyys ja ajoittain kohtuuttomat ajonopeudet tekevät sen, että tässä risteyksessä pitää lapsen olla varuillaan! Ja aikuisten silmät auki. Sattumalta kuvaan osui myös Napapiirin sankareiden "Let´s go"-meiningillä ajava taksi. Arvaappa, pysäyttikö ammattiautoilija suojatien eteen?
Alikulkutunneleissakin on omat vaaratekijänsä. Tunnelin edessä on risteävä pyörätie, jossa varsinkin oikealta alamäkeä tulevien fillaristien nopeudet voivat ajoittain olla melkoisia.
Rantakylän yhtenäiskoulun remontti- ja kunnostustyöt ovat lähtökohtaisesti hyvä asia: ollaanhan tässä rakentamassa terveellisempää ja turvallisempaa oppimisympäristöä myös meidän lapsille. Tosin aina siellä, missä remontoitavaa riittää, on myös väliaikaissäilytyksessä olevia koneita ja tarvikekontteja. Niin kuin tässäkin kuvassa. Väisteltävät kontit ja pienet lapset ovat yhdistelmä, jossa yllätyksiä riittää. Ollaan siis varovaisia, kun liikutaan näiden remontti- ja parakkikoulujen ympäristössä.
Niin kuin arvata saattaa, ei remonteista annetut lupaukset koskaan pidä paikkaansa. Keväällä sanottiin, että pienryhmäläiset pääsevät aloittamaan koulutiensä uusituissa tiloissa, mutta perjantaina tuli tieto, että remontti ei valmistukaan ennalta ilmoitetussa ajassa. Liekö taas kysymyksessä ongelmien paikkailu, se jää nähtäväksi.
Kuvassa näkyvä S-market on aivan Rantakylän yhtenäiskoulun naapurissa. Harmillista ko. ossuuspuodissa on se, ettei se uskalla osaltaan kantaa huolta lasten terveydestä ja esimerkiksi kieltää arkisin klo 7-16 energiajuomien myyntiä. On järkyttävää huomata, miten lapset kantavat pärinäjonnelientä kaupasta kouluun! Jos Osuuskauppa Suur-Savo oikeasti kantaisi yhteiskuntavastuuta, tässä olisi paikka laittaa kauniit sanat teoiksi.

Huomenna kadut täyttyvät koululaisista. Niin kiire ei ole, ettei ehtisi pientä reppulaista väistää. Niidenkään, joilla on olevinaan kiire. Kiirehtimään. Vastuu on meillä aikuisilla!

Turvallisia koulutiekilometrejä!