Terveiset Marttaklubin Villasukkaklinikalta

Kyllä se kuule vanhakin oppii, kun motivaatio on kohdallaan ja opettaja osaa asiansa.

Se on muuten hassu juttu tuo oppiminen. Vain kaksi osatekijää. Motivaatio ja opettaja. Jos itteä ei huvita, ei tapahdu mitään. Jos opettaja ei osaa (ennen kaikkea sisältöä - pedagoginen osaaminen ei valitettavasti korvaa kokemuksen puutetta), ei taaskaan tapahdu mitään. Aikas monen kouluvuoden jälkeen on realistisesti todettava, että harvoin on nämä kaksi pikkujuttua samaan aikaan samassa paikassa.

Nelikymppisenä en voi enää kuvitella opiskelevani/opettelevani mitään sellaista, jolle ei ole suoraa hyötykäyttöä. Retoriikan sijaan tartun puikkoihin.

Olen onnistunut kiertämään villasukat kaukaa. Kouluaikojen pakolliset nyherrykset suoritin yhteistyössä äidin kanssa: tunneilla tein vartta ja jalkateräsuoraa, kotona äiti teki kantapään ja päättelyt. Niin kuin arvata saattaa, minkäänlaista muistijälkeä oppimiskokemuksesta puhumattakaan ei tuosta iloittelusta syntynyt.

Nyt 41-vuotiaana kipinä iski. Katselin Novitan sukkalehteä ja haaveilin tekeväni jonäin päivänä jotain yhtä kaunista. Mutta kas kummaa, se haaveilu ei muutu taidoksi ennen sitä ensimmäistä silmukkaa.

Silloin se iski silmään, Marttaklubin Villasukkaklinikka, ja ajatuskin hymyilytti. En miellä itseäni martaksi, Martaksi, ruutuessussa tepastelevaksi kodinhengettäreksi. Tunnen tasan tarkkaan kaksi sientä, toinen niistä on kanttarelli ja se toinen ei, joten mikään metsien nainen en todellakaan ole. Perunatkin olen keittänyt pohjaan ja laittanut juustokakkuun suolat sokerin sijaan. Kaikenlaiset muhkurathan rajataan Instagram-otoksissa ulkopuolelle.

Enkä osaa tehdä niitä villasukkiakaan. Villasukkailtaan asti uskoin vahvasti, ettei marttakerhoon ole tulemista ilman kantapääkäännöksiä.

Tulin, näin ja voitin. Onneani koitin. Villasukkaklinikka oli juuri sitä, mitä mainoksessa sanottiin:

Kaikin puolin onnistunut ilta! Kotiintuomisena arpajaisvoitot eli paketti sumppia ja varsinainen retrolaukku. Ei mennyt parituntinen hukkaan!

Aika näyttää, jääkö sisälläni herännyt Martta elämään. Voisiko marttailu olla minun toimintamuotoni? Ihan sillä tavalla vakavasti ottaen. Vierastan edelleen ruutuesiliinaa, mutta.... Katsotaan.