Terveiset Valokuvauskurssilta!

Olen siinä onnellisessa asemassa, että saan ja uskallan innostua. Se tunne, kun taputtaa itse itselleen onnistumisen jälkeen käsiä on paitsi tavoittelemisen arvoinen kokemus, myös melkoinen palkinto itsessään. Se kannustaa jatkamaan omalla polulla, omannäköisellään. En enää tavoittele valtavirtoja.

Niinpä vietin lauantaipäiväni Mikkelin Kameraseuran järjestämällä viiden tunnin valokuvauskurssilla, jonka opettajana toimi ammattivalokuvaaja Pekka Punkari. On mahtavaa päästä sellaisen kouluttajan oppiin, joka tietää, mistä puhuu. Kurkkaiseppas  http://www.fotoinfo.fi/index.html ja anna kuvien puhua osaamisesta. Ei mitään lisättävää.

Onhan minulla ollut järjestelmäkamera jo vuosia, mutta sen käyttö on rajoittunut pelkästään pikavalintoihin - siis silloin, kun sitä on jaksanut kanneksia mukanaan. Kännykässähän on valokuvauskone jo itsessään, joten mitäpä turhia hartioitaan kuormittaa.

Tosin itseään kannattaisi rasittaa. Ainakin sen kameran kantamisen verran. Nyt, kun olen päässyt yhden askeleen eteenpäin valokuvauspolullani, tunnen vahvasti, ettei paluuta ole...

Mitä sitten yhdessä päivässä opin? Asetuksia. Mitä se tarkoittaa, kun puhutaan valovoimasta ja terävyydestä ja mihin herkkyys liittyy. Uskallan nyt kääntää kiekkoa myös ei-automaattipuolelle ja se on iso askel. Vai pitäisikö sanoa, ettei kysymys olekaan rohkeudesta vaan mielekkyydestä. Osaan kääntää kiekkoa niin, että siinä on jotain mieltä.

Ettei nyt menisi pelkäksi hypeksi niin totean, että puolet meni ohi. Opetuksesta. Kun käsitteet ovat vieraita eikä tekniikkaan ole ollut minkäänlaista mielenkiintoa, menee hetki, että oivaltaa, mitä "Av" tarkoittaa, mitä "ravaaminen" on ja mitä herkkyysnapin lainausmerkit tarkoittavat. Kurssilla puhuttiin myös sujuvasti erilaisista kuvankäsittelyohjelmista ja niiden sopivuudesta erilaisiin käyttötarkoituksiin ja käyttöjärjestelmiin, mutta tämän puheen annoin vielä toistaiseksi soljua sujuvasti korvasta toiseen.

Niin. Nyt kun opettelen kuvaamista muistiinpanojeni kanssa, koen, että tarvitsen uuden kurssin. Kärryille pääseminen kun tarkoittaa sitä, että taitojen karttuessa myös vauhdin hurma houkuttelee. Kävinhän minä jo kameraliikkeessäkin, ja muutamalla saturaisella saisi nostettua tehoja mukavasti. Mikrokuvaamisessa siis.

Onneksi kuvaaminen ei jäänyt kurssikansioon vaan intoni tarttui perheeseen ja suuntasimmekin aamulenkille Urpolaan. Ja niin kuin kuvista huomaa, työtä on vielä edessä ja paljon. Ei toimi valotus ja kuvankäsittelykin on vielä lapsenkengissä. Mutta tästä on hyvä jatkaa! Ja tuo viimeinen, poikani kuva, on se, mikä nyt kannustaa eteenpäin! Että jatkossakin onnistuisin :)

Tee asioita, jotka tuottavat iloa ja kylvävät innostusta! Siksi minä leivon ja kuvaan, tässä järjestyksessä :)