Viikonlopun lakukakku

Onnellista vuotta 2018!

Keskitien kulkeminen on välillä hyvä vaihtoehto, mutta parhaimmat elämykset löytyvät aina polkujen reunamilta. Niin on tämänkin lakujuustokakun kanssa. Ensimmäiset lakukakkukokeilut tein omien lasten synttäreille jo vuosia sitten ja silloin kävi selväksi, että tämä kakku joko osuu tai uppoaa. Mutta varmaa on, ettei maku jätä kylmäksi.

Kakku on tehty halkaisijaltaan 24 cm irtopohjavuokaan. Kakusta saa näppärästi kokeiluversion puolittamalla ainesmäärät ja tekemällä kakun n. 17 cm irtopohjavuokaan.

Pohja:

175 g kaurakeksejä

75 g voita

3 rkl lakukastiketta

Murskaa keksit ja lisää sulatettu voi keksimuroon. Lisää lakukastike. Sekoita. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja käytä vuoan reunoilla halutessasi reunakalvoa. Muovijätteen vähentäminen on tämän päivän juttu ja suurimmat vuoret kertyvät pienistä valinnoista, joten terävä veitsi hoitaa irrottamistehtävän vallan hyvin (itse en käytä reunakalvoja). Painele keksimuruseos vuoan pohjalle ja laita se jääkaappiin odottamaan.

Välys:

200-220 g hopeatofeeta

3 dl kuohukermaa

3 dl vispikermaa

5 liivatetta + tilkka vettä

Kaada kuohukerma ja hopeatoffeet paksupohjaiseen kattilaan ja lämmitä seosta pikkuhiljaa aina välillä sekoittaen. Kerman ei ole tarkoitus kiehua, riittää, että toffeet sulavat kermaan. Kun toffee on sulanut, siirrä kattila kylmään jäähtymään. Näin talvella hanki on oiva vaihtoehto. Lämpimämmillä keleillä kermaseos kannattaa jäähdyttää ensin huoneenlämmössä esim. kylmävaraajien avulla ja siirtää sitten jääkaappiin. Toffeekerma ei vaahtoudu lämpimänä.

Kun toffeekerma on jääkaappikylmää, jatka kakun parissa. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen sen perinteiset 10 min. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Vaahdota myös toffeekerma. Sekoita kermavaahdot keskenään. Kuumenna liivatteisiin tarkoitettu vesitilkka kiehuvaksi joko liedellä tai mikrossa. Liuota liivatteet vesitilkkaan. Lisää liivatevesi ohuena nauhana kermaseokseen koko ajan sekoittaen. Vältä turhaa vatkaamista.

Kaada kermaseos keksimurupohjan päälle ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi. Jos tässä vaiheessa hosuu eli laittaa kiilteen kakun päälle liian aikaisin, kermaseos lähtee helposti kiilteen mukaan ja tekee ikäviä rantuja kakun pintaan.

Kiille:

2 dl lakukastiketta

3 liivatetta

tilkka vettä

Anna liivatteiden liota kylmässä vedessä se 10 min. Kiehauta vesitilkka ja liota liivatteet siihen. Kaada liivateseos ohuena nauhana lakukastikkeeseen koko ajan sekoittaen. Kaada kiille välyksen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Koristelu:

Englanninlakritsia, sulatetusta valkosuklaasta pursotettuja viiruja, sokerimassakukkia ja keksejä. Eli kaikkea mahdollista ja vähän sitäkin :)

Iloa ja valoa Teidän kaikkien viikonloppuun! Tämä tyttö napauttaa läppärin kiinni ja lähtee kohti kotsanopen sijaisuutta. Sellaista se on, elämä, kun tarttuu mahdollisuuteen ja antaa itselleen luvan innostua :)

Musta ja värit
Tässä on jotain omaan silmään osuvaa
Sama kakku pipari/kukkavuokaan tehtynä
Välillä yksinkertaisin on kauneinta