Kuplia, naurua, kimallusta ja säihkettä - VILA Private Shopping Night

Lokakuisena lauantaina järjestin jo kolmatta kertaa itselleni ja ystävilleni pienen hemmotteluhetken eli VILA Private Shopping illan. Mielestäni tämä oli loistava tapa kerätä ystävät yhteen ja saada ripaus kimallusta ja säihkettä syksyisen pimeyden keskelle.

Pyynnöstäni illan teemana oli pikkujoulut. Pikkujoulukausihan on jo aivan ovella. Kuohujuomaa ja suklaata nauttiessamme pääsimme tutustumaan syksy- ja pikkujoulutrendeihin, joista Lappeenrannan VILAn ihana ja energinen Taru meille kertoi.

Etukäteen olin kehottanut ystäviäni lähtemään rohkeasti oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja kokeillaan uusia juttuja avoimin mielin, kun ammattitaitoista stailausapua ja makutuomareita oli paikalla. Voi sitä uuden löytämisen riemua, kun ystäväni heittäytyivät mukaan täysillä. Olimme kuin lapset karkkikaupassa, ilta oli täynnä naurua ja kikatusta.

Tapahtuman ajan liikkeen kaikki normaalihintaiset tuotteet olivat meille -15 %. Illan päätteeksi ostoskasseistamme löytyi paljettimekkoja, kiiltäviä housuja, blingbling koruja sekä lämpimiä takkeja, neuleita ja huiveja.

Sain ystäviltäni kiitosta illan järjestämisestä. Heidän mielestään oli kiva kokeilla vaatteita, joita ei normaalissa shoppailutilanteessa valitsisi mukaansa edes sovitukseen. Ilta toi paljon uusia ideoita, rohkeutta ja inspiraatiota pukeutumiseen.

Tervetuloa talvi ja pikkujoulut, me olemme valmiina. :)

Tässä muutamat fiilistely- ja stailauskuvat illalta, jotka pitävät sisällään myös illan suositumpia tuotteita:
 

Ilta kilisteltiin käyntiin kera tervetulotoivotusten.

 

Tarulla päällä illan suosikki mekko.

 


 

Ikkunaprinsessat

 

Joulunpunaista ja säihkettä pikkujouluihin

 

Pitsi ja bomberi ovat aina varma valinta ja Vicommit- housut sopivat niin arkeen kuin juhlaan.

 

 

Monikäyttöiset bomberit jatkavat pinnalla myös ensi keväänä.

 

Kiitos mukavasta shoppailuillasta ja ammattitaitoisesta palvelusta.

 

Säihkyvää pikkujouluaikaa,

SF:n Raisa