Onni on oma kultainen

Päätin päivitellä kuulumisia, kun koirakakara on pian puolivuotinen. Varoituksen sana, jos podet koirakuumetta voi jutun lukeminen pahentaa oireita... 

Ai miten on mennyt? 
Muutamia villasukkia ja yhtä pipoa köyhempänä, voin sanoa, että sydän on varmasti lämpimämpi. Jostain kumman syystä pennun tuhoamisvimma on siis kohdistunut villaisiin tuotteisiin... Toki myös ulkona keppeihin ja sen vuoksi muutamat pensaat onkin saaneet kevät "leikkauksen" karvakorvan toimesta. Täytyy sanoa että kyllä tuo reipas ja iloinen koiranpentu on tuonut niin paljon hyvää mieltä ja liikkumisen iloa elämään. 

Koiranpito maalla on kyllä yhtä juhlaa! Popi oppi sisäsiistiksi hetkessä, kun sen sai laskea ovesta ulos asioilleen niin helposti. Oli myös hyvä opettaa omassa pihassa koira tulemaan luokse pillin vihellyksellä, tätä treenattiin alusta alkaen ja toimii kyllä tänäpäivänä hyvin. Välillä olo on kuin paremmallakin erotuomarilla, lapsen ja koiranpennun leikkien yltyessä liian vauhdikkaiksi, vihellyksestä riehujat erilleen. 



Stressi laantuu ja huolet unohtuu, kun "pieni" sylikoira kampeaa syliin ja on vailla hellyyttä ja rapsutusta. 


Treenailut jatkuu paikallaan olon, luoksetulon ja helppojen noutojen kanssa. Ympäristöoppia on haettu välillä lenkkeilemällä kaupungissa ja vierailemalla erilaisissa paikoissa. Koirakavereita on tavattu ja hevosiakin käyty jo useampaan otteeseen ihmettelemässä. 

Lopuksi saatte vähän kuvia miten pieni ja pörröinen pentu on muuttunut hurjasti puolessa vuodessa.

Saimaalla keväällä


Loppuun pieni motto; 
Jos olit tänäkin aamuna koirasi mielestä
maailman mukavin ihminen, älä suotta
kysele kenenkään muun mielipidettä.

Iloa päivään, 
Heidi ja Popi