Tom of Finland – tarina rohkeudesta, rakkaudesta ja vapaudesta

Saimme mahdollisuuden osallistua Tom of Finland-elokuvan median ennakkonäytökseen ja pressiin Finnkino Strandissa.
Meille tarina Tom of Finlandin takana ei ollut ennestään tuttu, mielikuvamme oli rajoittunut vain nahkapukuisiin, lihaksikkaisiin miespiirroksiin. Oli siis todella mielenkiintoista päästä tutustumaan Touko Laaksosen tarinaan, tarinaan Tom of Finlandista, suuresta suomalaisesta taiteilijasta. Kansainvälisesti tunnetun taiteilijamme elämäntyö on varmaan jäänyt kotimaassaan monelle vieraaksi.

Elokuva on Dome Karukosken ohjaama ja Alex Bardyn käsikirjoittama. Upean roolin Toukona näyttelee Pekka Strang ja Toukon elämänkumppanin Nipan, Veli Mäkisen roolissa nähdään Lauri Tilkanen, Toukon siskoa Kaijaa esittää Jessica Grabowsky.

Pekka Strang ja Dome Karukoski


Toukon tarina tempaisee mukaansa elokuvan ensimmäisistä minuuteista asti. Kertomus vie syvälle suomalaiseen sankaritarinaan jatkosodan Suomesta maailman maineeseen. Elokuva kertoo rohkeasta taistelusta olla oma itsensä, aikana jolloin suvaitsevaisuus oli pelkkä unelma.

Elokuva oli koskettava ja ajatuksia herättävä, onneksi ajat ovat Toukon ajoista muuttuneet suvaitsevaisemmiksi. Meillä suomessa tänä päivänä Toukon ja Nipan rakkaus ei olisi rikos lainsilmissä eikä sairaus lääketieteen näkökulmasta, mutta kuitenkin monet elävät edelleen ”salattua elämää” ympäri maailmaa.
Elokuvasta välittyy positiivinen sanoma: Jokaisen tulisi nauttia elämästä.

Meiltä Sparkling Friendsin tytöiltä vahva suositus Tom of Finland-elokuvalle. Käykää ihmeessä katsomassa kotimaista elokuvaa, etenkin näin Suomi 100-juhlavuonna. Elokuva saa ensi-iltansa 24.2.2017.


Me kaikki kaipaamme rakkautta!

Heidi ja Raisa