Lapsuusmuistoja

LAPSUUSMUISTOJA

Siskoni oli löytänyt jostakin lähes 50 vuotta vanhan kuvan. Kuva on otettu meidän mökillä Lopella, Vojakkalassa. Siinä poseeraa Valkosen perhe, Kaartjärven kaunis Selma eli mummoni, joka oli aina tarkka ulkonäöstään ja kummitätini.

Muistan aina kun käännyttiin isolta tieltä meidän mökille, me lapset jännitettiin takapenkillä että iskä pääsee kapeasta tienpätkästä pihalle. Vieressä oli syvä oja. Turkoosin portin mummo oli avannut valmiiksi, ettei autosta tarvinnut nousta ja avoin portti toivotti tulijat tervetulleiksi. Pihan vasemmalla puolella oli koivurivistö, jotka oli leikattu pyöreän malliseksi ja niiden alla kasvoi villejä lupiineja. Portin vieressä, ojanpenkalla me myyntiin kukkakimppuja Räyskälän kiihdytyskisoihin menijöille ja istuttiin kirjaamassa vihkoihin autojen rekkareita. Mummon kukat kelpasit monille ja rekkareita kertyi vuosien aikana monta vihkoa.

Mökissä ei ollut mummon aikana sähköä, sillä mummon pelkäsi ukkosta eikä halunnut sähköä. Öljylyhdyt valaisivat ja vessakin oli perinteinen ulkohuussi. Yöllä sai pissata ämpäriin. Kamiina lämmitti ja ruoka tehtiin puuhellalla. Äidin karjalanpiirakat ja pulla olivat suurta herkkua. Mummon likaiset letut ja soikeat lihapullat, kuten veljeni sanoi, olivat mannaa. ”Likaiset” letut mummo teki valurautapannussa. Mummon lihapullat olivat niin hyviä, että kerran kun tultiin murkkuikäisenä lavatansseista, napattiin maakellarista muutama lihapulla yöllä suihimme ja seuraavana päivänä mummo ihmetteli, että miten kummaan niitä oli kadonnut.

Mökissä oli ns. vanha ja uusi puoli. Vanha puoli oli mummon valtakuntaa ja uudella puolella oli meidän makuutilat ja olkkari. Olkkarissa oli melkein seinän kokoinen ikkuna, jota me lapset käytettiin hyväksi esim. teatterinäytöksissämme. Minä olin Justiina (olin meidän perheen pullukka), siskoni oli Pekka Puupää ja serkkuni Monica oli Pätkä. Me esiinnyimme ikkunan takana, sisällä ja yleisö, siis veljeni ja serkkuni istuivat pihalla seuraamassa Pekka Puupään seikkailuja. Gramofoniin veivattiin alkuun virtaa ja sitten soimaa vaikkapa Pyykärin laulu tai Monica, Monica serkun kiusaksi. Myöhemmin joku konna rikkoi ison ikkunan ja vie mennessään gramofonin ja ison nipun tosi painavia levyjä.

Nurmikkoalueella oli sulkapalloverkko ja maahan me haudattiin kuolleinna löytyneitä eläimiä. Pihalla oli mansikoita ja marjapensaita ja tietty kaksipuolinen keinu.

Vojakkalan tanssilava ja työväentalo olivat mäen päällä, ihan mökin lähellä. Lavalla esiintyi useimmiten Pertti Stenholm järven toiselta puolelta. Porukkaa riitti tansseihin ja oli lavalla välillä puukkotappeluitakin. Pimeetä viinaa sai ostettua kyläkaupan takaovelta.

Siskoni ja minä käytiin myös jonkun aikaa koulua Vojakkalan kyläkoulussa. Toisinaan koulun oma emäntä tuli kysymään aamusella mitä lapset haluisivat syödä tänään, huutoäänestys ratkaisi ja emäntä lähti kyläkauppaan hakemaan ruokatarpeita. Jos opettaja kysyi jotain, oppilaat viittasivat ja vastaaja nousi seisomaan. Välitunneilla pyydystimme heinäsirkkoja kämmenten väliin ja saatettiin saada välillä sammakkokin kämmenelle. Pääsiäisen aikaan satuin sanomaan opettajalle, että hän on ihan noita-akan näköinen, kun piirsimme pääsiäiskuvia. Kotiin tullessa kerroin vanhemmille mitä olin sanonut, voi että sitä häpeää! Kauppaan ostamaan suklaarasia opettajalle ja pyytämään anteeksi, istui sitten siellä opettajan luona peräti neljä tuntia ja taisin syödä suurimman osan itse suklaasta.

Voi kun elämä olisi vieläkin yhtä yksinkertaista, opettajia kunnioitettaisiin samalla tavalla ja lapset olisivat yhtä kekseliäitä, mummot olisivat yhtä läheisiä ja rakkaita.