Jo joutui armas aika...

Haikeaa... 

Eilen päättyi lapseni eskari-taival ja taakse jäävät eskarin hoitajat ja tutut rutiinit. Syksyllä alkaa koulu ja on kaikenlaista uutta edessä pienellä ihmisellä.

Miten ne eskarin hoitajat joka vuosi selviävät tuosta, kun pitää laskea pienet palleroiset pois helmoistaan isoon maailmaan. Minun sydän parkani ei kyllä kestäisi moista vanutusta. Äidilläkin on kestämistä, kun tuo pienin ei olekaan niin pieni enää. Taitaa olla äidille kovempi paikka tämä, ainakaan tuota tyttöä ei näytä mikään murhe painavan.

Keikkuu.
Vauhtia piisaa.

Hyttyset saivat herkullisen aterian, kun kaikki värjöttelivät ulkona kuunnellen papin pakinoita melko viileässä kesä-säässä. Miten se kylmä sää sattui juuri tuohon, kun koko toukokuun oli niin lämmintä...