Minä riitän

Minä

Kävin LinkedInissä tänään ja katselin siellä, kuinka muiden ansioluettelot loistivat ja kimaltelivat kullanhohtoisina. Minun taas ei niinkään. En ole koskaan ollut ura-keskeinen tai välittänyt siitä, että olenko joku toimitusjohtaja ennen 30-vuotis syntymäpäivääni. 

Muut ehkä ovat nuorempia, kauniimpia, heillä on upeat urat ja selkeät päämäärät. Minä taas etenen intuitiivisesti ja päädyn aina juttuihin ilman sen enempiä miettimättä. 19-vuotiaana muutin pois kotoa, aloitin uuden koulun ja päätin hetken mielijohteesta aloittaa harrastaa iaidoa. Tatamilla olevista ihmisistä tuli minulle kuin pieni perhe ja se oli todella onnellista aikaa elämässäni. Tapasin tatamilla myös aviomieheni, joten ei mikään turha reissu. Ihan vain, koska näin pienen A4-lapun koulun käytävällä jossa luki, että tule harrastamaan miekan vedon taitoa ja se kuulosti minusta todella hauskalta. 

Itseään toisiin vertaaminen on kauheaa, koska joka kerta jää se lyhyt tikku käteen. Yritän siis aina pysäyttää itseni, kun huomaan niin tekeväni. Kyllä minäkin osaan tehdä juttuja ja 38 vuodessa niitä juttuja on kertynyt todella paljon. 15 vuotta sitten halusin opetella HTML:ää, lainasin kirjastosta kirjan ja aloin tehdä pientä vaatimatonta koodia. Nyt siitä on ainakin jollain tasolla hyötyä käymälläni Inbound-kurssilla. Olisi hienoa olla oikea nörtti, koska se että oikeasti osaa koodata ja tehdä sillä vaikka mitä, on minusta aika hiton upeaa. 

Ompelijaksi opiskellessani opin paljon matematiikkaa, koska kaavojen teko on melkein kokonaan ihan puhdasta matematiikkaa. Ei näitä ajattele siinä kaavoja tehdessä, että joskus 20 vuoden päästä tästäkin on jollain tavalla hyötyä. Kaikesta mitä olen tehnyt joskus (no ei ehkä ihan kaikesta) on ollut jollain tavalla apua elämässä. 

Minulle työtä tärkeämpää ovat ne ihmiset joita näissä jutuissani olen tavannut. Joskus vastaan on tullut ikäviä selkäänpuukottajia, mutta useimmiten tapaa hienoja mielenkiintoisia persoonia, joita jää kaipaamaan kun myöhemmin elämässä heitä ei enää tapaa. Useasti on tapahtunut niin, että on tavannut jonkun aivan loistavan tyypin ja sitten he vaihtavat työpaikkaa tai lopettavat harrastuksensa ja he lähtevät elämästäsi. Mutta ehkä ehdin heiltäkin jotain siinä pienessä ajassa oppia.

Jos jotain lupauksia pitäisi ensi vuodelle tehdä, niin on yrittää muistaa, että minä riitän tälläisenä kuin olen. Ihmiset ovat erilaisia, toinen osaa tehdä eri juttuja kuin toiset ja silti kaikki ovat arvokkaita. Aina ei voimat riitä siihen parhaimpaan mahdolliseen suoritukseen ja onko aina pakkokaan.

Toivoisin, että vuonna 2018 yhteiskunta keskittyisi vähemmän suorittamiseen ja rahan perässä juoksemiseen ja käyttäisi enemmän aikaa tärkeämpiin asioihin, kuten ihmisten hyvinvointiin. Saattaisi olla realistisempaa toivoa taikoja tekevää yksisarvista omalle takapihalle, mutta voin ainakin aloittaa itsestäni ja muuttaa omaa suhtautumistani rahaan ja toisiin ihmisiin.

Toivon kaikille onnea vuodelle 2018 ja yrittäkää muistaa ottaa rennommin.