Omatekoinen box light valokuvaukseen

Tiedon kinttupolulla, jota myös internetiksi kutsutaan, törmäsin hauskaan ideaan valaista valokuvat. Ranskalainen valokuvaaja Philippe Echaroux teki MacDonaldsin Bic Macin rasiasta, pillistä ja taskulampusta "box lightin" (en tunne termejä tarpeeksi, että tietäisin mistä tässä(kään) puhun eli jos termi on väärä, pahoittelen).

Minulla ei ole MacDonaldsia Savonlinnassa, joten käytin keittiön kaapista löytämääni foliovuokaa Bic Mac rasian sijaan. Ja pilliä en käyttänyt, koska folio pysyy muodossaan, joten siitä voi taitella sen muotoisen kun haluaa.

Box light
Ihan ensimmäinen raakaversio näytti tältä.
Box light
Leikkaa folioon taskulampulle kolo foliorasian alareunaan keskelle ja taita reunat takaisin kiinni sen yläpuolelta kun olet laittanut taskulampun paikalleen. Tälläiseen lopputulokseen päädyin illan aikana räplätessäni sitä haluamaani muotoon.

Mutta kuulkaas se toimii! Ei mikään komistus, mutta hauska pikku projekti, johon menee vain 5 minuuttia. Siis lyhyt pinnaisimmatkin pystyvät tähän! Nyt kaikki askartelemaan oma valaisu-hommeli, kun ei tuo valon määrä ainakaan suurenemaan päin ole.

Box light
Kuvaa en ole manipuloinut millään tavalla, paitsi käyttämällä "box lightia." Vasemmalla ilman valoa ja oikealla valon kanssa. Kuva otettu puhelimella.

Siirtelemällä folio-härveliä eri suuntiin, saat erilaisia valo ja varjo-efektejä, huisia! Tämä valaisee myös hämärässä huoneessa, kokeiltu on. Äsken vietin pimeässä vessassa 5 minuuttia kokeillen erilaisia valokulmia. 12-vuotias lapseni innostui heti, että tällä hän valaisee selfiet! 

Box Light
Vasemmalla box light, oikealla ei ylimääräistä valaisua. Kuva otettu puhelimella.

Se huono puoli tässä on, että yksi käsi on varattu pitelemään taskulamppua. Yksikätisenä kuvaaminen onnistuu kyllä itseltäni ihan hyvin, mutta voit käyttää jalustaa tai kaveria, jos ei millään tunnu onnistuvan.

Olympus OM-D E-M10
Kuva otettu Olympus OM-D E-M10 mark ii-kameralla ja siinä on käytetty kameran omaa B&W grainy film-filtteriä.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä pikku yhden illan projektia. Varsinkin valokuvaus-pöpit (minä itse mukaanlukien) saavat tästä lisäintoa kuvaukseen.