Onigirazu

Tiedon kinttupolulla seikkaillessani törmäsin Japanilaiseen ruokaan Onigirazuun. En ollut ennen kuullutkaan moisesta, joten totta kai sitä pitää heti kokeilla! Se oli ilmeisesti iso hitti 90-luvulla ja on nyt tullut takaisin muotiin.

Onigirazu muistuttaa Japanilaista riisipalloa, mutta onkin eräänlainen leivän muotoinen lättänä, jossa on sisällä erilaisia täytteitä kuivatun merilevän sisällä. Sisälle voi laittaa esimerkiksi avokadoa, kanaa, tonnikalaa, lohta, kinkkua, pekonia, salaattia, kurkkua ja paistettua kananmunaa riisin lisäksi. Eli toisin sanoen laita merilevälevyn sisälle riisiä ja sitten mitä ikinä haluat. 

Onigirazu
Nopea ja helppo tehdä vaikka evääksi.

Ohjeissa ei sanottu pitääkö riisin olla sushiriisiä, joten oletan että kaikenlainen riisi käy. Itse käytin sushiriisiä, koska se pitää pakettia paremmin kasassa. Lisäksi voi käyttää kastikkeita makua antamaan, siinäkin voi soveltaa ja laittaa sitä mistä pitää.

Itse kokeilin avokadoa, pekonia, salaattia ja toiseen versioon myös kurkkua ja possun grillilihaa. Kun olet ensin laittanut riisin ja sen päälle mitä haluat, laita uusi kerros riisiä ennenkuin paketoit sen. Paketoinnissa auttoi, kun sipaisin vettä merilevälle, muuten paketti olisi avautunut.

Tässä näyttäisi olevan aika lailla vain taivas rajana mitä kaikkea voit tehdä tämän ruokalajin kanssa!

Onigirazu
Lopuksi leikkaa paketti kahtia.

Kasvissyöjät jättävät tietenkin vain lihan pois ja täyttävät sen kasviksilla. Pakettia ei tarvitse pakata hirveän tiiviiksi, joten se on paljon helpompi tehdä kuin sushi.