Sunshine City ja museoita

Sunshine City on iso keskus josta löytyy ostoskeskus, akvaario, planetaario ja muita huvituksia. Yleensä jos maassa jossa lomailemme löytyy akvaario, käymme sen katsastamassa. Maisema on huima rakennuksen 60.kerroksen näköalapaikalta.

Hienot olivat maisemat. Kuvan ottanut: Anssi Sairanen.
Sunshine City
Näkymä Sunshine Cityn 60.kerroksesta.

Tokiossa kävimme miekka-museossa ja sinne mennessä seikkailimme myös miekkoja myyvään kauppaan. Miekka-museo oli aika pieni, mutta jos on kiinnostunut miekoista niin kyllähän siellä pitää käydä.

Järvimalmia.
Ostimme miekka-museosta järvimalmia, josta miekat valmistetaan.

Kävimme Meiji Shrine temppelialueella ja se oli kaunis. Satuimme menemään sinne muistaakseni sunnuntaina ja siellä oli häät menossa. Alueella on myös puisto, jossa on karppi-lampi. Temppeli-alueelle ei ole maksua, mutta puisto-alueelle on pieni maksu. Temppeli-alueelta pystyi ostamaan puu-palasen, johon sai kirjoittaa toiveensa ja se sitten ripustettiin isoon telineeseen ja jätettiin sinne. Kaarina toivoi meidän perheelle terveyttä.

Keskellä on meidän perheen toive, joka jätettiin temppeliin.

Miraikan-museo oli aika kaukana ja jos ei ole paljon aikaa, niin se ehkä kannattaa jättää pois kohde-listalta. Lapset tykkäsivät ja se oli kuin paikallinen Heureka. Sinne mennessä oli todella hauskaa päästä monorailin kyytiin, koska raide meni korkealla ja olivat maisemat todella hienot. 

Tiede-museon luona oli iiiiso robotti. Luurankoja ja sisuksia. Asimo-robotti. Miraikan tiede-museon pihalla.
Yritimme käydä myös Keisarin Palatsissa, mutta se oli kiinni maanantaisin. Mutta ulkoalueet ja puisto olivat upeat.
Lapset jaksoivat ihmeen hyvin kävellä pitkiäkin matkoja, kun oli paljon uutta ja ihmeellistä katsottavaa.
Shelter for people who cannot go back home.
Yhdellä kartalla oli paikka, jonne kodittomat voivat mennä.

Kiotosta vielä pieni sananen, kun jäi viimeksi kertomatta. Siellä on Nishiki-market, jossa on kaikenlaista ruokaan liittyvää. Aviomieheni söi siellä raa'an simpukan, yök. Siis ihan vapaaehtoisesti söi sen! 

Nishiki-market. Simpukka, jonka aviomieheni söi.
Keskellä kaupunkia saattoi törmätä hautausmaihin.
Kuvan ottanut: Anssi Sairanen. Monimutkaisen näköiset juna-aseman kartat.

En tiedä olivatko aitoja geishoja, geisha-kokeilaita vai vain menossa kuvauttamaan itseään geisha-asussa, mutta ihastuttavia asuja ja naisia. Lapset olivat aivan innoissaan ja yksi heistä jopa pysähtyi Kaarinan kuvattavaksi.

Tämä oli viimeinen kirjoitukseni Japanista, tulihan näitä nyt jo viisi postausta yhteensä. Ensi kerralla kirjoittelen sitten jostain muusta. Japani on monipuolinen ja mielenkiintoinen matkakohde, suosittelen sitä kaikille erittäin lämpimästi.