Viherlandiassa kaakaolla

Kävin muutama päivä sitten siskon luona Jyväkylässä. Joka vuotisen tradition mukaisesti menimme käymään Viherlandiassa. Shoppailun lomassa menimme kahvilaan kaakaolle ja viereisessä pöydässä istui kaksi parikymppistä tyttöä. Toinen paasasi, kuinka hän lähtee syyskuussa Nepaliin. Jos oikein kuulin, niin vapaahtoistyöhön. Vau, ajattelin. Minä en tuossa iässä olisi kyllä uskaltanut lähteä yksin noin kauaksi. Hurjin juttu jonka tein lienee ollut se, kun lintsasin koulusta ja menin bussilla Joensuuhun ottamaan tatuointia 19-vuotiaana. 

Hänen mukaansa pitää poistua mukavuusalueelta ja ei malta odottaa, kun asiat menevät kuitenkin pieleen. Taas ajattelin, että VAU. Kuulemma näin hän oppii tuntemaan itsestään myös sen puolen joka tulee esiin, kun asiat eivät mene hyvin. Saa nähdä, millaisen puolen hän sieltä loppujen lopuksi löytääkään.

Samaan aikaan ohi kulki pitkä jono eläkeläisiä kahvilaan syömään pullaa. Aikamoinen kontrasti.

Kukka