2017

Kirjoitin eilen sekä instagramiin, että omaan facebookiini seuraavan tekstin:

En lupaa olla ensi vuonna uusi minä, en lupaa lopettaa mitään tai aloittaa toista. Lupaan kuitenkin yrittää parhaani kaikessa mihin ryhdyn. Lupaan olla edelleen oma itseni ja keksiä hulluja ideoita. Lupaan edelleen rakastaa ja taistella minulle tärkeiden asioiden puolesta. Lupaan rakastaa myös itseäni ja tehdä itselleni hyviä asioita. Lupaan yrittää olla läsnä ja elää hetkessä! Lupaan yrittää voida hyvin, nauraa enemmän ja elää omaa elämääni!

 

Niin, olen tosiaan päättänyt olla lupaamatta mitään uudenvuodenlupausta, mutta olen luvannut yrittää parhaani. Sellaisen lupauksen olen itselleni asettanut, että pyrin jatkamaan elämääni tällä loppuvuoden aikana hyväksi havaitulla kaavalla. Jatkan päiväkirjani kirjoittamista, lisänä vielä 365 positiivista-vihkoni johon pyrin kirjoittamaan jokaiselta päivältä yhden sinä päivänä mieltäni positiivisesti koskettaneen tapahtuman tai asian. Myös uuden kalenterin sivu on käännetty tälle vuodelle ja odotan sen täyttymistä jo innolla. Tänä vuonna olen ajatellut tehdä, nähdä ja kokea, viime vuosi kun ainakin alkuun meni vain hoitaessa omaa päätä sisätiloissa ja yrittäessä nousta niin ylös, että pystyisi toimimaan. Loppuvuosi puolestaan oli kalenterinkin osalta sen verran täysi, että kun tämän vuoden ensimmäinen tapahtuma on vasta 9.1.2017 niin tulee tämä pieni hengähdys lasten kanssa ihan tarpeeseen. 

 

 

Lisäksi haluan lukea vielä enemmän kuin ennen. Lukea asiaa ja lukea "hömppää". Sivistää itseäni ja toisaalta poistua tästä maailmasta jonkun muun luomaan mielikuvitusmaahan ja unohtaa hetkeksi omat ajatukset ja murheet. Tätä ajatusta toteutin jo vuoden 2016 viimeisinä hetkinä, kun selailin JouluPukin minulle tuomaa Jenny Belitz-Henrikssonin Sisäisen timantin voima-kirjaa.

 

Joululahjakirja ja teetä

 

Haluan tarttua hetkiin vielä entistäkin innokkaammin. En halua enää hetkeäkään peitellä itseäni ja sitä osaa minusta joka aina innostuu nollasta sataan sadasosasekunnissa. Luulen, että sen avulla tulen pääsemään vielä pitkälle, vaikken aina siihen ole uskonut. Haluan ihmisten hyväksyvän minut tälläisenä kuin olen, jotta voin edelleen jatkaa itseni hyväksymistä. En haluaisi enää koskaan ajatella, että olen epäonnistunut ihmisenä ja itsenäni, kun olen "antanut itseni valua" näihin kilomääriin. En haluaisi, että joudun enää koskaan selittelemään olemassaoloani vain koska olen ylipainoinen. Toki tärkeintä on se, että läheisimpäni välittävät minusta ja hyväksyvät minut juuri tälläisenä kuin olen... mutta jollain tasolla haluaisin koko maailman tajuavan, että olen niin paljon muutakin kuin kiloni (ja jonkun joskus kertovankin sen). Ja, että kiloistani huolimatta haluan näyttää hyvältä, olla huoliteltu ja tulla hyväksytyksi kaikkineni. Tiedän, että osaan täyttää tilan jos haluan, mutta toivoisin ihmisten näkevän silloin paljon muuta kuin kiloni. Haluaisin heidän huomaavan sisäisen hehkuni ja sen iloisuuden ja hyvän olon mikä mun sisällä nykyään asuu. 

 

 

Edellä oleva kuva on laadultaan ehkä huonoin ikinä, mutta se kuvastaa mulle tunnetta. Sitä, että haluan jatkossakin rakastaa ja tulla rakastetuksi. Olen jotenkin niin kyllästynyt siihen välinpitämättömyyteen ja toisten ihmisten halveksintaan, että haluaisin jollain tapaa rikkoa kaikkea tätä. Mun mielestä jokainen tällä maapallolla ansaitsee rakkautta ja lähimmäisten välittämistä. Oli ne läheiset sitten ketä tahansa. Joskus tuntuu, että kiireisen arjen keskellä unohdetaan ihmiset ympäriltä ja kaikkea pidetään jollain tapaa itsestään selvyytenä. Kyllä, sorrun siihen itsekin, en sitä kiellä. Ja juuri siksi haluaisinkin kiinnittää siihen omassa elämässäni enemmän huomiota. Koska loppupeleissä sillä miten saat muut ympärilläsi tuntemaan merkitsee paljon paljon enemmän kuin mikään muu. 

 

Näiden kaikkien asioiden lisäksi olen antanut itselleni luvan unelmoida. Haaveilla asioista mitä en aiemmin ole uskaltanut edes salaa mielessäni laskea vapaaksi. Tämä alkoi jo viime syksynä ja on vienyt mua kohti uusia haasteita. Siihen lukeutuu kaikki blogin muutto, Läskimyytinmurtajat, Vakaakapina, kuvaukset, kaikki tämä ja paljon muuta. Olen vihdoin uskaltanut alkaa ajattelemaan, että tässä maailmassa voi sittenkin olla paikka minullekin. Vielä en tiedä mikä se on, mutta toivon sen vielä jonain päivänä näyttäytyvän mulle. Sitä ennen keskitytään jo olevassa oleviin juttuihin ja hoidetaan niitä kunnialla. 

 

 

Joulukuussa pyysin Minun elämäni, minun palapelini-blogin Sannaa tekemään mulle voimalause-mukin. Eli mukin mistä voisin hörpätä aamun ensimmäiset kahvit ja ajatella, että tämän lauseen voimin mennään jos ei muuten jaksettaisi. En vain osannut itse kertoa sopivaa mietelausetta, mutta Sanna hoiti sen asian ihanasti. Nyt mun vuoden ensimmäinen maanantai alkaa ihanasti lauseella: "Ei tarvitse olla sileä tai ehjä voidakseen heijastaa valoa". Ja sen toivon näkyvän myös teille tämän vuoden aikana. Mun valon.

 

-Tea-

 

P.S. Lisäksi teille lukijoille mun pitäis ihan oikeesti luvata kantaa sitä kameraa mukana ja KÄYTTÄÄ SITÄ, ettei kaikki kuvat olisi puhelimella napsittuja suttuja... ;)