Anna lapselle kasvurauha... anna se myös itsellesi!

Vaakakapina on tehnyt nyt tässä huhtikuussa askeleen kohti parempaa lapsuutta ja julistanut jokaiselle lapselle kasvurauhan. Tämä jos mikä julistus herätti minussa järjettömän voimakkaita tunteita ja olenkin tätä asiaa pari päivää tässä sulatellut. Asia on äärettömän tärkeä, siis aivan valtavan tärkeä ja jokaisen kannattaisi hieman miettiä sitä syvemmältä. 

 

 

Minun elämääni on puututtu lapsena juuri tuolla tavalla, voi kun joku olisi jo silloin keksinyt tälläisen julistuksen. Lihoin ala-asteella terveydenhoitajan mielestä liikaa ja siitä koko mun kieroon kasvaminen tämän asian suhteen alkoi. Lihoin ja jouduin siitä tutkimuksiin. Asiaa ei mitenkään peitelty minulta. Ja siis olen edelleenkin sitä mieltä, että tietyt asiat täytyykin tutkia ja on hyvä, että asiat selvitetään. Minunkin kohdallani kuitenkin mietittiin kilpirauhasen toiminnan häiriötä ja jos sellainen olisi löytynyt olisi se selittänyt monta asiaa... mutta kun sellaista ei löytynyt ja asiaa vatvottiin ja käännettiin ja väännettiin, niin siitähän jäi ainoastaan ajatuksia minulle. Siis jo valmiiksi haavoittuvaiselle nuorelle ihmiselle. 

 

Tottakai ainoa ajatus mitä pystyn muistamaan on se, että minä en vaan enää kelvannut. En sellaisena kuin olin. Samaan aikaan kun minä ravasin sairaalassa ja kaiken maailman kokeissa ja mietin, että mikähän minussa on vikana niin sain vielä vähän vettä myllyyn, kun kuulin asiasta. Siis siitä lihavuudesta. Vaikka ne asiat olisi tarkoitettu harmittomiksi heitoiksi, niin mun mielessä ne kaikuu edelleenkin. Ei sitä ihan vähällä unohda näyttävänsä läskibassolta tai unohda kuinka minulle kerrotaan ettei ne pojat kyllä lihavista tytöistä tykkää sitten yhtään! Minulle lähes teini-ikäiselle tytölle...

 

Taas tämä sama kuva minusta lapsena, mutta tässä näen sen kaiken mitä olin ennen kuin mun kasvurauha vietiin...

 

Ja mihin se johti mun kohdalla... siihen, että lopetin syömisen useaksi kuukaudeksi. Ja laihtumiseen toki, kukaan ei vain kysynyt miten lihava tyttö laihduttaa... sain vain kannustusta ja kehuja kuinka hienosti olin edennyt. Siitä sain sitten lisäpontta ja mökiltä kannettiin mulle hieno kukallinen lautanen kotiin... koska halusin syödä siltä kun se oli niin hieno! Ja siis tosiasia oli se, että se oli vaan pienempi ja siihen mahtui vähemmän ruokaa ja vähempi ruoka on helpompi jemmata. Olin tällöin kahdeksannella luokalla, eli siis noin 14-15vuotias LAPSI! 

 

Kun pilvet uhkaa...

 

Täytän parin viikon päästä 34, eli olen NYT sen parisenkymmentä vuotta vanhempi kuin tuolloin kun syömishäiriö vei mua mukanaan. Ja tämän kaksikymmentä vuotta myöhemmin se vie mua vieläkin, toki nyt jo löyhemmässä hihnassa, mutta vie kuitenkin! Mun sisällä asuu edelleen se lapsi joka kokee olevansa ulkopuolinen, eikä kelpaa kenellekään koska on liian lihava ja saa kehuja vasta kun lakkaa syömästä! Mun sisällä asuu edelleen se pieni tyttö joka huutaa äänettömästi, että olen minä muutakin!!! 20 vuotta vääristyneitä ajatuksia itsestä, kelpaamattomuutta, riittämättömyyttä, ruuan ja liikunnan hallitsevuutta, kaiken punnitsemista, sisäisiä arpia uudelleen ja uudelleen auki revittyinä, tunnetta ettei musta tule ikinä tähän maailmaan sopivaa ja kelpoa...

 

Ja VAIN siksi ettei minulla ollut kasvurauhaa. Että minulle kerrottiin asiat väärin. Että asiaan puututtiin väärällä tavalla.

 

Kun mikään ei missään kohtaa riitä, kun ei kelpaa itselle...

 

Ylipaino on vakava asia, mutta väitän että niin on myös syömishäiriöt ja mielenterveysongelmat mitä esimerkiksi minulle tästä kaikesta on koitunut. Joten seuraavan kerran kun meinaat kommentoida toisen ulkonäköä tai ihan mitä tahansa, niin pysähdy hetkeksi ja mieti uudelleen. Etenkin jos kyseessä on lapsi tai ympärillä sattuu olemaan lasten todella hyvin kuulevia korvia. Annetaan niiden lasten kasvaa ja jos kasvuun (mihin osa-alueeseen tahansa) täytyy kiinnittää huomiota, niin tehdään se aikuisten kesken ja hoidetaan tämäkin asia sitä kautta hienosti kotiin. Annetaan lasten olla lapsia ja nauttia siitä viattomuudesta ja itsensä etsimisestä, annetaan heidän olla tyytyväisiä siihen mitä he ovat ja mitä he osaavat ja kannustetaan heitä, eikä lyödä näillä asioilla maahan.

 

Kun sisälläsi asuu AINA se lihava tyttö...

 

Sitä jos mitä, minä toivoisin tältä maailmalta - kasvurauhaa ihan jokaiselle ja asioiden oikein käsittelemistä. Ja sitä, että myös minä, kaikkien näiden vuosien jälkeen voisin nauttia kun mun oma lapsi sanoo mulle, että olen juuri hyvä tälläisenä ja, että minun pehmeä vatsani on ihana. Sitä ettei tämä minun oma kieroon kasvanut ajattelumalli tarttuisi minun lapsiin, vaan voisin tukea ja kannustaa heitä juuri oikealla tavalla. Ja myös sitä, että muut mun lasten ympärillä olevat tahot osaisi ottaa tietyt aiheet puheeksi ilman lasten kuulevia korvia...

 

Kun haluaisit vaan, että kelpaisit...

 

-Tea-