Askelia taaksepäin!

Olen todella väsynyt. Kävin viikko sitten energiahoidossa, jonka tekijä sanoi mulle, että nyt pitäisi hidastaa ja ottaa hieman aikaa itselle. Hän sanoi, että olisi aika nukkua ihan fyysisesti väsymys pois ja toisaalta hidastaa muutenkin, ihan henkisen hyvinvoinnin vuoksi... ja mitä minä tein??? Heitin vielä lisää vettä myllyyn ja tämän viikon alussa se on kostautunut.

 

 

Nyt olen tilanteessa, missä en olisi enää toivonut olevani. Mutta toisaalta eteneminen on hidasta ja vaikka kuinka kuvittelisi jo olevansa hyvällä tiellä, voi silläkin tulla sivuaskelia ja askelia taaksepäin. Tiputin mun mielialalääkitystä vasta äskettäin, sillä olotilat on olleet niin hyviä. Olen naivisti ajatellut olevani jo pidemmällä, kuin mitä ilmeisesti olenkaan. En ole kuitenkaan antanut itseni olla tarpeeksi heikko, tarpeeksi särkyvä ja tarpeeksi haavoittunut. En ole antanut itselleni aikaa vain olla ja sairastaa. Mun on täytynyt mennä kaiken aikaa eteenpäin ja jollain tapaa myös suorittaa tätä paranemista.

 

 

Mulla on ollut tarve näyttää kaikille, että voin täysin hyvin. Ja mulla on ollut tarve uskotella niin myös itselleni. En kuitenkaan ole antanut itseni hiljentyä ja hidastaa, takertua minuun itseeni ja tutkia tarpeeksi syvältä. En ole antanut itseni istua meren äärellä ja katsoa kaukaisuuteen. En ole antanut kyynelien valua vielä tarpeeksi.

 

 

Tiedän, että olen matkannut jo pitkälle niistä ajoista, kun sain jokaisesta asiasta paniikkikohtauksen, tai kun en pystynyt astumaan ovesta ulos ilman kauhun sekaisia ajatuksia. En kuitenkaan ollut tajunnut, että olen aivan matkani alussa.

 

 

En aio lopettaa tekemästä niitä asioita mistä nautin, mutta jollain tapaa aion nyt hidastaa ja istua itseni ääreen. Pysähtyä ja kysyä itseltäni ihan tosissaan miten tämä rakas ihminen voi. Kaksipiippuinen juttu, sillä toisaalta voin hyvin - hymyilen, teen mieleisiä asioita ja nautin elämästä, pystyn suoriutumaan kaikesta ja elämä itsessään tuntuu ihanalta. Silti jossain syvällä on vielä paljon käsittelemättömiä asioita, enkä voi kieltää etteikö ne tarvitsisi nyt aikaa ja kaivelua. En voi kieltää ettenkö toisina päivinä kaipaisi hidastamista ja itseni tutkimista. Ja siis sitähän se elämä on vaikkei tälläistä mörköä kuin masennus takaraivosta löytyisikään - tasapainoilua hyvien ja huonojen päivien välillä, menoa ja meininkiä, vastapainona rauhaa ja rentoutumista.

Mutta ensin nukun... edes vähän tätä univelkaa pois.

 

-Tea-