Itsensä hyväksyminen ja sukkahousuvinkki meille mahtaville naisille

 

Viime päivien makailu on saanut mun aivot taas rullaamaan tuhatta ja sataa. Kun ei pysty liikkumaan ihan siihen vanhaan malliin kipujen kanssa, niin pitää sitten pää sauhuten tehdä kaikenlaisia muistiinpanoja ja havaintoja itsestä. Olen oikeasti huomannut, että vaikka olo ei tämän makailun tiimoilta olekkaan paras mahdollinen, niin silti olen ottanut tilanteen aika rauhallisesti. Ehkä tämä todellakin oli SE pysähtymisen paikka, mitä tarvitsinkin. Olen saanut rauhassa kääntää omaa päätäni ja ajatuksiani, ja miettiä mihin tämä vuosi onkaan mut tuonut. 

 

 

Jos en muuta ole kuluneen vuoden aikana oppinut niin ainakin olen pyrkinyt hyväksymään itseni just tälläisenä kuin olen. Olen opetellut elämään elämääni melko pitkälti sillä tavalla kuin itse haluan, eikä niin kuin kuvittelen muiden ihmisten mun haluavan sitä elää. Olen näissäkin asioissa vielä matkalla, kuten tulen varmasti olemaan lopun elämääni, mutta nyt voin jo sanoa päässeeni johonkin pisteeseen missä on aika hyvä olla. Viime päivien suurin oppetus on ollut se, että mun ei tarvitse revetä joka paikkaan ja että kyllä ne asiat tulee hoidettua vähän vähemmälläkin höyryllä. Vielä kun joku jatkossakin muistuttaisi mua tästä. 

 

Mie olen ollut aina melkosen epävarma vähän kaikessa. On sitten kyse mun ulkonäöstä, lasten kasvatuksesta tai mistä tahansa. Ajattelen aina alittavani jonkun riman, minkä toki olen itse itselleni asettanut. Mie olen jotenkin saanut iskostettua  päähäni ajatuksia joiden mukaan olen kaikessa huonoin tai rumin tai isoin tai epäsopivin, milloin mihinkin. Näiden ajatusten myötä olen jollain tapaa aina halunnut saada ulkopuolisten hyväksyntää... Koska jostainhan ihmisen sitä pitää saada, meistä jokaisen. Viimeisten vuosien aikana olen kuitenkin pyrkinyt tekemään töitä näiden ajatusten kanssa ja oikeastaan tämä vuosi on tuonut mua aika pitkälle oman ajatteluni myötä. En sitten tiedä näkyykö se ulospäinkin, sillä tässä syksyn aikana olen saanut myös ulkoapäim paljon miellyttävää palautetta. Ja niidenkin voimalla jaksaa uskoa itseensä.

 

 

Olen aiemmin piilotellut itseäni, kulkenut varjoissa, jotta en joutuisi kohtaamaan ihmisiä ja sitä "totuutta", että olen kaikkia huonompi. Mutta viimeisen vuoden aikana olen työstänyt ajatuksia niin paljon, että suurimman osan ajasta kuitenkin koen olevani ihan jees-tyyppi. En enää häpeilekkään itseäni tai pukea päälleni sitä mitä mun tekee mieli. En enää vertaile itseäni kaiken aikaa muihin tai yritä miellyttää jokaista vastaantulijaa kaikin keinoin. Oon alkanut pitämään itsestäni ja uskomaan omaan potentiaaliini.

 

En minä vieläkään tiedä mikä musta tulee isona, siis että missä olisin riittävän hyvä. Tai kasvatanko lapsiani parhailla mahdollisilla keinoilla. Edelleen kirjoitan tätä jokseenkin haparoivaa blogia ja otan huonoja kuvia kännykällä. Mutta niin se nyt vain on... ja jos kaikki nämä olisivat ennen mua hävettäneet (ja todellakin olisivat) niin nyt seison kaiken tämän takana 100 prosenttisesti. Uskon itseeni, luotan kykyihini ja tykkään olla minä.

 

Mekko - Tramontana (sisustus Laventelista) / Sukkahousut - Zizzi / Kengät - Dr,Martens

 

Niin ja sitten tosiaan se sukkahousuvinkki! Voin rehellisesti kertoa, että vihaan sukkahousuja, siis niin paljon etten niitä päälleni laita vaikka mikä olisi... KUNNES! Kunnes ostin yksiin pikkujouluihin Zizzistä mustat sukkahousut... ja sitten hain toiset hieman eri denieri määrällä... ja nyt pidän niitä ihan vapaaehtoisesti! Siis NIIN hyvät, ainakin mun vartalolle just sopivat. <3 Ja tuo mekko puolestaan on yks mun luotto-vaate tällä hetkellä... tai oikeastaan koko tuo kuvissa näkyvä asu, siihen sitten vaan päälle milloin mihinkin tilanteeseen sopiva yläosa. Voisinkin tehdä tuon mekon ympärille jossain kohtaa muutaman erilaisen variaation. Kiinnostelisko?

 

Mutta nyt takaisin omien ajatusten pariin makuulleen... 

-Tea-