Jotain kaunista!

Mun mielestä meissä jokaisessa ihmisessä on jotain kaunista. Sen ei tarvitse olla sellaista yhteiskunnan luomaa ulkonäkökeskeistä kauneutta vaan jotain muuta. Ajattelen, että jokaiselta tallaajalta löytyy jokin ominaisuus, mikä on kaunis. On se sitten ulkoisesti jokin tekijä tai sisäisesti. On se sitten se miten itsesi kannat, tai miten muita ihmisiä kohtelet. Mulle kauneus ei ole pelkästään se mitä näen silmillä, vaan myös se kaikki muu, se mikä tuntuu ja se mitä ihmisestä koen. 

 

 

Kaikki ei ajattele samoin ja tiedän sen, en vain jollain tasolla ymmärrä sitä. Se ei tarkoita sitä ettäkö minun ajatukseni olisi yhtään sen oikeampi tai yhtään sen väärempi, se on vain mun näkemys asiasta. Se on mun ajattelumalli, mun kokemuksien ja lähtökohtien pohjalta. Enkä halua yleistää tai lokeroida ketään mihinkään muottiin tällä ajattelutavallani.

 

 

Mua on poljettu maahan pienen ikäni aikana jonkun verran. Noin niinkun alkajaisiksi mua on sanottu hutsuksi ja läskibassoksi läheisten ihmisten toimesta, mun ensimmäinen poikaystävä unohti kertoa mulle alkaneensa seurustella toisen tytön kanssa, mua on arvostettu vasta kun laihduin ja jotenkin lihottuani takaisin koin pettäneeni kaikki. Koin etten enää ollut hyväksytty ihmisenä... sillä olin palannut siihen läskibasso-moodiin. Mun koko ihmisenä oleminen riippui mun painosta ja ulkonäöstä. On riippunut kauan. Oon laihduttanut ja ahminut, oon jemmannut ruokaa ja elänyt useamman kuukauden omenalla päivässä, oon treenannut liikaa, jotta kelpaisin! Ja siis kaikki tosiaan vain, jotta saisin kokea sen tuntee, että minä olen hyvä näin, myös ulkoisesti. 

 

 

Mulle kauneus ei ole ollut millään tapaa itsestäänselvyys ja ehkä siksi nykyään pyrinkin näkemään sitä kaikkialla ja kaikissa meissä. Kun oot kokenut olevasi mitätön ja ruma monen monta vuotta, on se täytynyt kääntää jotenkin päälaelleen, jotta voi nähdä paremmin. Kun vuosi sitten aloin pääsemään irti siitä pahimmasta masennuksen kuopasta, sanoin mun sairaanhoitajallekin, että ihan kuin näkisin värit pitkästä aikaa. Ihan kuin mun silmät olisi avattu siihen kaikkeen kauneuteen meidän ympärillä. En väitä edelleenkään olevani mikään maailman vahvin Nalle henkisellä tasolla. Enkä todentotta näe itsessäni jotain kaunista joka hetki, en edes joka päivä.

 

 

Jollain tapaa kuitenkin ne mun lapsuudessa ja nuoruudessa (ja aikuisuudessa myös) koetut ikävät kokemukset eivät ole saaneet mun uskoa kauneuteen hiipumaan. Uskoa hyvyyteen ja positiiviseen ajatteluun. Sillä kaiken sen kaaoksen keskellä missä minä olen elänyt, on aina kuitenkin ollut jotain hyvää, jokaisessa ihmisessä jonka olen kohdannut on kuitenkin ollut jotain kaunista. Jotain mistä olen oppinut jotain tai jotain mitä ihminen on mun elämään just sillä hetkellä laitettu tuomaan. En sitten tiedä käytänkö sanaa "kaunis" jollain tapaa väärin, kun ajattelen sen kattavan näin monta asiaa ja olevan mulle todella laaja käsite. Olisiko mikään muu sana siihen kuitenkaan sen parempi mun omissa ajatuksissa...

 

Mutta sitähän sanotaan, että kauneus on katsojan silmässä ja mun silmään sitä osuu meistä jokaisesta.

 

-Tea-