Kaunis minä - aikaa ihan itselle

 

Reilu viikko sitten kello herätti mut ihan liian aikaiseen, noin niinkuin vapaapäiväksi. Hyvillä mielin kuitenkin pomppasin sängystä ylös kahvin keittoon, sillä edessä oli aikaa vain ja ainoastaan itselle. Toisinaan tässä lapsiperhearjessa sitä unohtaa hieman itsensä ja sen rauhallisen oman ajan merkityksen, joten oltiin päätetty koko perheen voimin, että tuo lauantai olisi äidin oma, ainakin siihen saakka kun kurvaisin takaisin Kotkaan bussilla.

 

Eli suuntanani oli Helsinki ja Elina Leskisen sekä Anni Valliuksen vetämä Kaunis minä-aamu. Istuin aamulla seitsemältä bussiin ja hetken mietin, että onkohan tässä mitään järkeä lähteä näin aikaiseen mihinkään vapaana lauantaina, mutta kuulokkeet korvilla ja vaihtuvat maisemat saivat mielen nopeasti muuttumaan takaisin positiiviseksi. Jossain vaiheessa huomasin hymyileväni hölmönä yksin, mutta eihän se niin vaarallista ole. Saavuin helsingin päähän hyvissä ajoin ja suuntasin ensimmäiseksi mun lähes jokaiseen pääkaupunkireissuun kuuluvaan Starbucksiin hemmottelemaan itseäni ihanalla kahvilla. Aamupala oli kotona jäänyt väliin kahvia lukuunottamatta, joten nälkäkin alkoi kurnia vatsassa ja itsensä hemmottelupäivän kunniaksi päädyin syömään croisanttia. Siinä minä sitten istuin höyryävä kahvi nenäni edessä katsellen espan lauantaiaamun tohinoita ja jälleen hymy nousi korviin.

 

 

Kaunis minä-aamu vietettiin keskustassa Lupaus-studiolla. Olin etukäteen nähnyt kuvia paikasta mm. instagramissa  ja paikka oli kyllä itsekin nähtynä kaunis kuin mikä. Pieni tila vanhassa kauniissa rakennuksessa, kompakti tila, missä liikunta ei tuntunut edes liikunnalta. Meidän aamu tosiaan alkoi vaatteiden valitsemisella ja pukeutumisella ihaniin Yvetten treenivaatteisiin. Kun olimme kaikki saaneet vaatteet niskaan aloittelimme Annin johdolla lempeän aamutreenin. Teimme muutamia liikkeitä mm. kyykkyjä ja lankkuja, mutta sillä tavalla herättelevästi oman kehon painolla eikä ollenkaan verenmaku suussa. Just sellainen mukava puolen tunnin aamuverryttely, jotta päivä lähtee kivasti ja energisesti käyntiin. 

 

Tää topin selkämys on ihana! Ja sopii just kivasti urheiluliivien yksityiskohtiin, eikä muuten haittaa yhtään, että selkämakkara tai kaksi näkyy!
Ja tämä trikoiden yksityiskohta <3

 

Treenatessa voi vaikka ihastella vastapäisiä taloja <3

 

Aamun herätyksen jälkeen siirryimme aamiaiselle, sille hivenen terveellisemmälle, kuin mitä mun Starbucksin setti piti sisällään. Aamiaisen sekä mukaan lähteneen goodiebagin tarjosi Foodin. Aamiainen sisälsi mm. chiapuuroa, hedelmiä, kahvia sekä hivenen tummaa suklaata. Mukava puheensorina täytti salin, kun 16 naista söi aamiaista ja jutteli itsensä hyväksymisestä, liikunnasta, ravinnosta, kehopositiivisuudesta ja mitä nyt mieleen tulikaan. Lopuksi Anni piti meille vielä luennon juurikin näistä edellä mainituista teemoista.

 

 

Aamupäivä sujui hieman liiankin nopeasti, jutustelua olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään, etenkin kun aihe on niin lähellä sydäntäni. Oli mukava tavata uusia ihmisiä ja jälleen kerran inspiroitua muiden ajatuksista ja päästä juttelemaan samanmielisten ihmisten kanssa. Annin ja Elinan eteenpäin ajama kehopositiivisuus on mun mielestä erittäin tärkeää, toki asiaa vievät eteenpäin monet muutkin ihanat ihmiset kuten mm. Vaakakapinan takana olevat ihmiset. Näiden kahden neidin jutussa on todella hyvä pöhinä, ja mun mielestä on erittäin tärkeä saada tätä asiaa ajamaan myös tälläinen "timmiä" elämää elävä kaksikko. Perimmäinen ajatus kehopositiivisudessa ei kuitenkaan ole se lihavuuden ihannointi vaan itsensä rakastaminen ja omalle itselle hyvien asioiden suominen. Se, että elämästä saa ihan oikeasti nauttia, eikä kaiken tarvitse olla rankaisua rankaisun perään.

 

 

Kaunis minä-aamusta suuntasin vielä tapaamaan Shemeikan Tyttiä, joka todellakin vie kehopositiivisuutta eteenpäin. Ei olla Tytin kanssa nähty varmaan reiluun vuoteen, joten oli kiva istahtaa skumppalasin (ja smoothien) ääreen ja jatkaa jutustelua hänen kanssaan. Siitä suuntasinkin sitten takaisin Kamppiin ja bussiin kohti Kotkaa. Näin antoisaa ja rentouttavaa lauantaita ei tällä Mamacitalla olekkaan vähään aikaan ollut. Kiitos siis jokaiselle siihen osallistuneelle!  <3

 

-Tea-