Kehitys lakkaa tyytyväisyyteen! -vai miten se nyt meni?!?

Nykyään on ollut valloilla hieman tälläinen ajattelu ja myönnän joskus itsekin ajatelleen niin. Siis, että en voi olla itseeni tyytyväinen, tai sitten lakkaan kehittymästä. Asia pätee ihan oikeastaan mihin tahansa elämän osa-alueeseen. Itse olen ajatellut näin kaikesta. Olen todella kova suorittaja ja siksi olen aina ajatellut, että jos olen jostain tekemisestäni tyytyväinen en pysty enää jatkamaan siinä asiassa kehittymistä. Siksi en siis ole ollut itseeni tyytyväinen oikein missään asiassa. 

 

 

Mulle tämä sama ajatus iskostui päähän todella kovasti oman ulkonäköni ja esimerkiksi treenamisen suhteen silloin kun pudotin painoa. Ajattelin kaiken aikaa etten ole hyvä sellaisena kuin olin, joten en saa myöskään olla tyytyväinen mihinkään. Tuloksia sateli ja esimerkiksi paino tippui kaiken aikaa, mutta silti en taputtanut itseäni olalle mistään saavutuksesta! Etten vahingossakaan tappaisi kehitystä olemalla tyytyväinen itseeni tai saavutuksiini.

 

 

Tästä lauseesta on sittemmin tullut mulle vähän musta vaate. Olen tajunnut, että eihän itsensä rakastaminen ja hyväksyminen ihmisenä tarkoita etteikö itseään voisi haluta kehittää. Jos esimerkiksi painonnostaja kehittää itseään, hän muokkaa vahvuuttaan... eihän se sitä tarkoita etteikö hän voisi pitää itsestään ja silti olla kriittinen omaa suoritustaan kohtaan. Ei hän harrasta sitä lajia vihatakseen itseään, vaan koska todennäköisesti hän nauttii lajista ja pitää siinä kehittymisestä. Samalla tavoin, eihän lihavan ihmisen tarvitse vihata ja sättiä itseään kaiken aikaa. Jos hän rakastaa itseään, luulisi hänen myös haluavan tehdä itselleen hyviä asioita, vaikkei se paino tippuisikaan nykynormien mukaan riittävästi. 

 

 

Eihän itsensä rakastaminen tai tyytyväisyys itseensä poissulje sitä etteikö haluisi voida hyvin! Päinvastoin! Luulisi, että silloin osaa nähdä elämässään ne tärkeät asiat. Ne mitkä tuovat lisää iloa elämään. Kunnollisen ruokailun, harrastamisen, liikkumisen mieleisellä tavalla jne. Eikö tällöin esimerkiksi herkuttelu ole nautinto!? Hetken kestävä tilanne, jonka jälkeen jatketaan omaa ihanaa elämää, eikä jäädä "sortumiseen" kiinni ja haukuta itseään maanrakoon.

 

 

Itsensä hyväksyminen ja itsensä rakastaminen on kultaisen keskitien hakemista. Sitä, että osaa puhua itselleen kauniisti ja kannustavasti. Sitä, että ymmärtää valita itselleen sopivat asiat elämään ja nauttia. Miksi pitäisi vihata itseään, jotta pystyy muutokseen. Miksei voi olla tyytyväinen siihen jo saavutettuun? Siihen omaan olemiseensa. Tai miksei ylipäänsä voisi olla tyytyväinen itseensä ja silti haluta muutosta ja viedä sitä eteenpäin? Eikö positiivisella asenteella nykyään pääsekkään pidemmälle?

 

-Tea-